Oikeuden käymisen kulut

Oikeuden hakeminen yleisessä tuomioistuimessa ei ole halpaa puuhaa. Kuluriski on suurin niille keskituloisille kansalaisille, jotka maksavat oikeudenkäyntinsä itse ja joiden tuloilla kymmenien tuhansien eurojen kuluista selviää vain ottamalla lisää velkaa. Rikkaammilla se raha on, köyhemmät saavat ainakin osan kuluistaan oikeusapuna valtion varoista.

Usein syy korkeisiin oikeudenkäyntikustannuksiin vieritetään asianajajien niskoille. Halvalla ei yleensä saa hyvää, joten kustannukset nousevat, mitä enemmän ja paremmin asianajaja juttuunsa perehtyy. Asianajopalvelun laadun mittaaminen on kuitenkin vaikeaa. Sekalaisen ja monimutkaisen jutun selvittäminen käräjäoikeudelle esitettäväksi voi vaatia kymmeniä työtunteja, mutta käräjäoikeudelle asia näyttäytyy huomattavasti yksinkertaisempana. Oikeusapuasioissa se merkitsee usein valmistelun osalta palkkiovaatimuksen alentamista. Valtio tietenkin säästää, mutta oikeusapuasioita hoitava asianajaja tekee palkatonta työtä.

Asianajajien palkkiotko aina suuria?

Asianajajan oikeusapuasiassa laskuttamat palkkiot määrätään Valtioneuvoston asetuksella (24.4.2008/290), jonka 6 §:n perusteella tuntiveloitus on tavanomaisessa asiassa 136,40 euroa (sis. alv). Kun asianajajien yleinen veloitustaso on nykyään yli 200 euroa tunnilta, oikeusapuasiat hoidetaan suunnilleen puoleen hintaan. Merkittävä huononnus palkkioon tuli, kun esiintyminen tuomioistuimessa hinnoiteltiin samalla tuntiveloituksella kuin valmistelu, vaikka juuri istuntotyöskentely on tärkein ja vaativin osuus asianajajan työstä. Asianajajatyön aliarvostus näkyy siinäkin, että asianajalle maksetaan oikeusapuasiassa virkaehtosopimusten mukaiset matkakulujen korvaukset, mutta asetuksen 11 §:n mukaan hänellä ei ole oikeutta päivärahaan. Asetus syrjii perusteettomasti asianajajia.

Mutta helppoa ei ole asianosaisillakaan. Oikeudenkäynti on aina stressaava kokemus, epävarmuus lopputuloksesta kalvaa mieltä. Täysimääräisen korvauksen saaminen kaikista kuluista ei aina toteudu, vaikka itse asia voitettaisiinkin. Hävinneen osapuolen osa on vielä karmeampi, kun omien kulujen lisäksi on maksettava voittajapuolen kuluja. Oikeusturvavakuutukset helpottavat omien asianajokulujen osalta, mutta korvauskatto saattaa ylittyä jo käräjäoikeuskulujen osalta. Vastapuolen kuluja normaalitason oikeusturvavakuutus ei yleensä korvaa.

Vakuutusyhtiöiden kulujen perintä tylyä

Kun vakuutusyhtiö korvaa asianajokuluja, on vakuutetun siirrettävä vakuutusyhtiölle oikeus periä vastapuolen maksettavaksi määrätyt asianajokulut. Useissa tapauksissa on sitten käynyt niin, että vakuutusyhtiö lähettää vaatimuksensa suoraan perintätoimistolle tai jopa ulosottoon ilman, että vastapuolelle olisi annettu tilaisuutta vapaaehtoiseen maksamiseen. Saataviin on lisätty perintäkulujen ohella ajan kuluessa huomattaviksi nousseet viivästyskorot. Tältä osin vakuutusyhtiöiden tulisi parantaa tylyksi koettua toimintatapaansa.

Tuomio virheellisen näytön seurauksena?

Tuomion oikeellisuus rikosasiassa varmistetaan muutoksenhaulla käräjäoikeudesta hovioikeuteen, ja tarvittaessa aina korkeimpaan oikeuteen asti. Muutoksenhakuoikeutta käyttämällä pyritään varmistamaan käräjäoikeuden tuomion oikeellisuus ja asianosaisten oikeusturvan toteutuminen.

Rikosasiassa annetut tuomiot perustuvat tuomioistuimelle esitettyyn näyttöön, joka voi sisältää mm. todistajien kertomuksia ja kirjallisia todisteita. Joskus asianosaiset saavat tietoonsa uutta näyttöä tai selvitystä aikaisemmasta näytöstä, mikä osoittaa aikaisemman tuomion virheellisyyden. Mikäli tällaiset uudet seikat tulevat asianosaisen tietoon vasta kun heitä koskeva tuomio on jäänyt pysyväksi (lainvoimaiseksi), siihen ei voida hakea muutosta ylemmältä tuomioistuimelta. Oikeudelliseen päätöksentekoon sisältyvien epävarmuustekijöiden vuoksi onkin tärkeää, että tuomioon voidaan tällaisessakin tilanteessa puuttua vielä ylimääräisin muutoksenhakukeinoin. Tässä kirjoituksessa kerrotaan tuomion purkamisen edellytyksistä tilanteista, jolloin rikosasiassa annettu lainvoimaiseksi jäänyt tuomio on perustunut virheelliseen näyttöön.

Rikostuomion purkamiseksi syytetyn vahingoksi vaaditaan painavammat perusteet kuin syytetyn eduksi tapahtuvassa purkamisessa. Rikostuomio voidaan purkaa syytetyn eduksi mm. jos todisteena käytetty asiakirja on ollut väärä tai sisällöltään totuudesta poikkeava. Tällainen tilanne voisi syntyä, jos joku väärentää asiakirjan tai jos lääkärinlausunto osoittautuu virheelliseksi. Purku on myös mahdollinen, jos asianosainen, todistaja tai asiantuntija on tahallaan antanut perättömän lausuman. Lisäksi edellytetään, että em. asiakirja tai lausuma on vaikuttanut jutun lopputulokseen.

Purkaminen syytetyn eduksi on mahdollista myös vetoamalla uuteen seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, jos sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai ainakin lievempään rangaistukseen. Yhdysvalloista ovat tuttuja tapaukset, joissa uudella dna-lausunnolla on voitu poissulkea tuomitun henkilön syyllisyys.

Rikostuomion purkaminen syytetyn vahingoksi on mahdollista myös edellä mainittujen väärän todistelun tai uuden todisteen tai seikan seurauksena. Lisäedellytyksenä on, että kyseisen menettelyn tai seikan voidaan olettaa vaikuttaneen lopputulokseen. Rangaistuksen tulee lisäksi olla vähintään sellainen, josta voi seurata viraltapano tai yli 2 vuoden vankeusrangaistus.

Tuomion purkamista syytetyn vahingoksi on pääsääntöisesti haettava vuoden kuluessa siitä kun tieto purkuperusteesta (virheellisestä näytöstä) on saatu. Syytetyn eduksi tapahtuvalla purkamiselle ei ole asetettu määräaikaa. Purkamista haetaan hovioikeudelta tai korkeimmalta oikeudelta.

Suomessa tapahtuneista virheelliseen näyttöön perustuneista tuomionpurkuhakemuksista voidaan yhtenä tunnetuimmista mainita Maija-Liisa Lahtisen tapaus, jossa hänet tuomittiin törkeästä kavalluksesta kahden vuoden yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan puolisonsa kuolinpesälle vahingonkorvauksena runsaat viisi miljoonaa euroa.

Maija-Liisa Lahtinen vaati, että KKO purkaa OK 31 luvun 8 §:n nojalla HO:n tuomion ja määrää asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hakemuksensa perusteeksi Lahtinen oli esittänyt, että todistajana kuultu henkilö oli antanut asiassa perättömän lausuman, jonka voitiin otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi hakemuksen katsoen Paavolan antaneen perättömän lausuman, joka ei kuitenkaan vaikuttanut jutun lopputulokseen.

Testamentin viimeisestä tahdosta

Testamenttia kutsutaan jäämistöä koskevaksi kuolemanvaraiseksi oikeustoimeksi. Se on yksipuolinen ja vastikkeeton, viimeinen ilmaus toivottavasta perintöomaisuuden jakautumisesta. Tämä huomioiden testamentin merkitys ihmisen oikeudellisena asiakirjana on huomattava; se määrittää omaisuuden siirtymisen sekä siirtymisen muodon joko etuuskohtaisesti tai yleisesti, perillisasemaan verrattavasti. Voidaan siis pätevästi päätellä, ettei testamentti ole pieni tai merkityksetön oikeustoimi. Sen vuoksi testamentin tekemiseen sekä sen asianmukaiseen säilyttämiseen tulee suhtautua tarvittavalla tarkkuudella ja vaadittavalla vakavuudella. Tämä koskee myös testamentin peruuttamista. Testamentin viimeisen tahdon tulisi olla yksiselitteisesti todettavissa.

Korkeimman oikeuden tuoreessa ratkaisussa KKO:2016:32 otettiin kantaa testamentin säilyttämistä koskevaan kysymykseen. Testamentintekijä oli laatinut testamentin kolmena alkuperäiskappaleena jättäen itselleen yhden alkuperäisen ja antaen kaksi muuta testamenttia testamentinsaajalle. Testamentintekijän kuoltua jäljellä olivat kuitenkin vain testamentinsaajan kaksi alkuperäiskappaletta; testamentintekijän hallusta alkuperäistä testamenttia ei enää löytynyt. Ratkaisussa oli siten lopulta kyse sen arvioimisesta, oliko testamentin tahto edelleen pätevä, toisin sanoen ilmaisiko testamentti perinnönjättäjän viimeisen toiveen perintöomaisuuden jakautumisesta tilanteessa, jossa testamentti oli löydettävissä alkuperäisenä kappaleena ainoastaan testamentinsaajan hallusta.

Testamentin peruuttaminen?

Perintökaaren 10:5:ssä säädetään testamentin peruuttamisesta. Jos testamentin tekijä on siinä järjestyksessä kuin testamentin tekemisestä on säädetty, peruuttanut määräyksensä tai jos hän on hävittänyt testamentin tahi muutoin selvästi ilmaissut, ettei määräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan, on määräys tehoton. Testamentti on siten vapaasti peruutettavissa, kunhan testamentin tehnyt henkilö on kykenevä ilmaisemaan tahtonsa testamentin peruuttamiseksi. Peruuttaminen voi tapahtua esimerkiksi laatimalla uusi testamentti, ilmaisemalla peruutustahto muuten kirjallisesti, suullisesti (kunhan tahto on ilmaistu selkeästi) tai hävittämällä testamentin. Tällaisissa toimenpiteissä on tärkeää tunnistaa niihin sisältyvä nimenomainen peruuttamistarkoitus, toisin sanoen se, vastaako peruuttaminen tekijänsä viimeistä tahtoa.

Korkein oikeus taustoitti asiaa koskevaa ratkaisuaan toteamalla vakiintuneesti katsottavan, että testamentin olemassaoloa tarkastellaan testamentintekijän näkökulmasta. Ratkaisevana seikkana on pidettävä sitä, onko testamentintekijän oma kappale tallessa. Mikäli testamenttia ei löydy testamentintekijän jäämistöstä, voidaan testamentintekijän olettaa hävittäneen tai peruuttaneen sen. Merkitystä ei siten lähtökohtaisesti ole sillä, onko testamentista olemassa useampia, mahdollisesti jäljellä olevia kappaleita. Tässä tapauksessa on kuitenkin edelleen varmistuttava testamentin tekijän viimeisestä tahdosta – onko testamentintekijän tosiaan ollut tarkoitus peruuttaa testamenttinsa? Näyttötaakka tässä asettuu testamentinsaajan harteille.

Tapauskohtainen punninta

Käsillä olevassa KKO:n ratkaisussa tarkasteltiin osapuolten välisiä suhteita. Testamentintekijä ja testamentinsaaja olivat olleet avioliitossa, mutta asuneet jo erillään ajankohtana, jolloin testamentti laadittiin. Myöhemmin samana vuonna heidät tuomittiin myös avioeroon. Testamentintekijän tarkoituksena oli kuitenkin vielä eronkin jälkeen pitää testamentti voimassa. Testamentinsaajan mukaan testamentintekijä oli tehnyt testamentin kolmena alkuperäiskappaleena juuri siitä syystä, että oli halunnut varmistaa testamentin voimassaolon. Korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien mukaan testamentintekijän sekä testamentinsaajan välinen suhde oli kuitenkin muuttunut muutamia vuosia ennen testamentintekijän kuolemaa. Todistajien kertomasta oli pääteltävissä, että testamentintekijä oli tuntenut katkeruutta testamentinsaajaa kohtaan. Tämän tunteen oli myös kerrottu olevan pysyvä. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että testamentintekijän kuollessa hänen tarkoituksenaan ei ollut testamentata omaisuuttaan testamentinsaajalle, eikä testamentti täten vastannut hänen viimeistä tahtoaan, vaikka testamentti olikin olemassa kahtena alkuperäiskappaleena testamentinsaajan hallussa. Korkein oikeus katsoi, että testamentintekijä oli peruuttanut testamenttinsa hävittämällä sen, eikä asiassa ollut tarpeen arvioida, oliko testamentintekijä muutoin ilmaissut testamentin peruuttamistahtoaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa jälleen tärkeän eron oikeustoimen muodon ja tarkoituksen välillä. Vaikka testamentti oli edelleen olemassa kahtena alkuperäiskappaleena testamentinsaajan hallussa, ei tämä riittänyt osoittamaan testamentin viimeisen tahdon paikkansapitävyyttä. Vaikka testamentintekijä ei ollut antanut muuta selvää ilmoitusta testamentin tahdon muutoksesta, katsottiin olettama testamentin hävittämisestä riittäväksi toimeksi osoittamaan testamentin peruuttaminen. Testamenttiin ei voi sisällyttää ehtoa, jonka mukaan sitä ei olisi lupa muuttaa. Testamentti on tekijänsä tahdonvapauden tuote, ja tälle tahdolle annetaan suojaa myös siinäkin tapauksessa, että tahdonilmaisu ei perustu esimerkiksi uuteen testamenttiin tai nimenomaiseen, kirjalliseen testamentin peruuttamiseen. Toisaalta epäselvien tilanteiden välttämiseksi olisi suotavaa tehdä testamenttia koskevat oikeustoimet todistettavasti ja selväsanaisesti, jotta testamentti tulee tosiasiassakin täytetyksi viimeisen tahdon mukaisesti.

Anni Honka, VT, OTM

Virallisen lehden pauloissa

Suomen vanhin edelleen ilmestyvä lehti on nimeltään Virallinen lehti. Sen ensipainos julkaistiin 196 vuotta sitten. Kolme kertaa viikossa ilmestyvän lehden tehtävä on ilmoittaa asioita, joista laki vaatii ilmoittamaan. Kyseessä lienee ainoa aviisi, jonka sivuille ei oikeastaan kukaan tosielämän julkkiskaan haluaisi lukuun ottamatta valtioneuvoston virkanimityksiä.

Muistan, kuinka yllätyin nähdessäni Virallisen lehden ensimmäistä kertaa. Olin sen nimen kuullut jo lapsena, mutta en ymmärtänyt, että kyseessä on todella oikea lehti. Vaikea sitä onkaan verrata mihinkään muuhun julkaisuun.Virallinen lehti

Esimerkiksi avioero, lapsen elatusapu tai haaste riita-asiassa edellyttävät, että asiaan osalliselle tai vastaajalle annetaan asia tiedoksi. Kun posti ei tavoita eikä haastemies löydä, tiedoksianto on hoidettava jollain virallisella tavalla. Avuksi tulee Virallinen lehti. Käräjäoikeuksien ilmoitustauluilta löytää samat asiat kuin lehdestä.

Osoite saattaa olla tuntematon kokonaan tai tiedetään, että henkilö on maailmalla – Thaimaassa, Kamerunissa, Intiassa, Ruandassa tai missä lienee. Tavallisimmin nimet viittaavat kauas maailmalle, siis jonnekin, missä tuskin lienee yhtään Virallisen lehden tilaajaa. Se ei ole olennaista, on oltava tapa täyttää lain asettama velvoite.

Lehden sivuilta löytyy tietoa konkursseista ja ulosotosta. Kadonneen tai tuhoutuneen asiakirjan kuten puhelinosakkeen tai pankkikirjan voi kuolettaa hakemuksella käräjäoikeuteen, joka laittaa ilmoituksen Viralliseen lehteen. Kyseiseen asiakirjaan liitettyä oikeutta ei voi kuolettamisen jälkeen käyttää eli oikea omistaja voi varmistaa oikeuden säilymisen itsellään.

Ajatuksia herättävää luettavaa on lista kuolleeksi julistettavista 100-vuotiaista. Jos listalla oleva henkilö ei ilmoittaudu määräpäivään klo 16.15 mennessä, hänet julistetaan kuolleeksi. Millaisia tarinoita lieneekään nimilistaan kirjattuna.

Ilmoitetut sukunimen muutokset kertovat tällä hetkellä yllättävästä suunnasta. Aikoinaan suomennettuja

nimiä muutetaan nyt takaisin ruotsinkielisiin. Toisinaan vaihdokset liittyvät siihen, että nimi herättää kiusallisia mielleyhtymiä. Vaikka nimi ei naista pahenna, ehkä vaihtaisin, jos olisi siunattu nimellä Isomaha.
Sellaisen nimen olen Nokian hautausmaalla lukenut.

Mitä vuokralaisen ja vuokranantajan on hyvä tietää?

Taas kesän lähestyessä useat vuokra-asunnot vaihtavat haltijaansa. Opiskelijat etsivät ensiasuntojaan opiskelupaikkakunnilta tai muuten vaihtelunhaluiset ihmiset muuttavat isompien tilojen tai parempien sijaintien perässä. Vuokralla asuminen on hyvä asumisen vaihtoehto. Silti myös tähän asumismuotoon liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka on hyvä olla tiedossa vuokrasopimusta allekirjoitettaessa. Vuokrasuhdetta sääntelee laki asuinhuoneiston vuokrauksesta.

Kirjallinen vuokrasopimus ja sopimusehdot

Vuokrasopimus tulee epäselvyyksien välttämiseksi laatia aina kirjallisesti. Vuokrasopimus voidaan tehdä määräajaksi tai toistaiseksi voimassa olevaksi. Usein vuokrasopimus solmitaan määräajaksi esimerkiksi ensimmäiseksi vuodeksi, jonka jälkeen vuokrasuhdetta jatketaan toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen muodossa. Tällaisiin vuokrasopimuksiin on usein liitetty ehto siitä, että vuokrasopimuksen osapuolet joutuvat suorittamaan tietyn sopimussakon, jos vuokrasuhde päättyy ennen ensimmäisen vuoden määräajan päättymistä. Vuokrasopimusta allekirjoitettaessa onkin syytä tarkastaa sopimuksen muoto sekä pituus, koska määräaikaista vuokrasopimusta ei voi irtisanoa yksipuolisesti kuten toistaiseksi voimassa olevaa vuokrasopimusta.

Vuokrasuhdetta varten on usein suoritettava vakuus. Vakuuden määräksi asetetaan usein yhden tai kahden kuukauden vuokraa vastaava summa. Sellainen ehto, jonka mukaan sopijapuolen on annettava suurempi kuin kolmen kuukauden vuokran määrää vastaava vakuus, on mitätön. Vakuussumma on hyvä siirtää sitä varten erikseen perustettavalle vuokravakuustilille, josta se voidaan luotettavasti palauttaa takaisin vuokralaiselle vuokrasuhteen päätyttyä. Vakuuden tarkoituksena on kattaa vuokrasuhteen aikana mahdollisesti sattuvat vahingot, esimerkiksi asunnon tai kiinteistön korjauskulut, jotka aiheutuvat asunnon sopimuksenvastaisesta käytöstä.

Asunnon on oltava vuokralaisen saatavana sinä päivänä, jona vuokralaisella on oikeus saada se hallintaansa.  Vuokranantajan on lisäksi huolehdittava siitä, että asunto on sellaisessa kunnossa, kun huoneiston, iän, alueen huoneistokannan sekä muut paikalliset olosuhteet huomioiden ottaen on kohtuullista vaatia. Vuokranantaja ja vuokralainen voivat kuitenkin sopia vuokra-asunnossa suoritettavista korjaus- tai muutostöistä taikka muista hoitotoimenpiteistä. On huomattava, ettei vuokralaisella ole lähtökohtaisesti oikeutta suorittaa asunnossa remonttitöitä ilman vuokranantajan lupaa.

Vuokralainen ei ole vastuussa asunnon tavanomaisesta kulumisesta. Vuokralaisen on kuitenkin hoidettava asuntoa huolellisesti. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa asunnolle.  Asunnon vahingoittumisesta tai siinä ilmenneistä puutteellisuuksista on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle.

Sopimusrikkomukset

Vuokranantajan ja vuokralaisen väliset ristiriitatilanteet liittyvät usein vuokranmaksun laiminlyöntiin, vuokra-asunnon kuntoon tai vahingoittumiseen taikka vuokrasopimusten ennenaikaiseen päättymiseen. Millaisia periaatteita, keinoja ja menettelytapoja seuraavissa tilanteissa olisi noudatettava?

Vuokra-asunnon vuokra määräytyy lähtökohtaisesti sopimuksen mukaan. Vuokraa maksetaan sovitun summan mukaisesti kuukausittain. Vuokrasopimuksessa voidaan sopia vuokranmaksupäivä, ja vuokran eräännyttyä on mahdollista periä viivästyskorkoa korkolain mukaisesti. Vuokranmaksun laiminlyönti tai toistuvat viivästykset vuokrasaatavien suorituksissa muodostavat lisäksi vuokrasopimuksen purkuperusteen. Tällöin vuokralaiselle on annettava kirjallinen purkamisilmoitus, jossa mainitaan purkamisperuste sekä mahdollisesti myös vuokrasuhteen päättymisen ajankohta, jos vuokrasuhde halutaan päättyväksi myöhemmin kuin välittömästi purkamisilmoituksen tiedoksiannosta. Tällaisissa purkutilanteissa on vuokranantajalla myös oikeus saada vuokralaiselta korvaus vahingosta, joka vuokranantajalle vuokrasopimuksen purkamisesta aiheutuu.

Vuokrasopimuksen purkaminen

Vuokrasopimuksen purkuperuste on käsillä myös tilanteissa, joissa huoneistoa käytetään muuhun tarkoitukseen tai muulla tavalla kuin vuokrasopimusta tehtäessä on edellytetty tai jos vuokralainen viettää tai sallii vietettävän huoneistossa häiritsevää elämää tai jos vuokralainen hoitaa huoneistoa huonosti taikka jos vuokralainen rikkoo huoneistossa, mitä terveyden tai järjestyksen säilyttämiseksi on säädetty tai määrätty. Tämä voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi asunnon sotkemista, vakavaa välinpitämättömyyttä asunnon huolenpidossa tai jatkuvaa metelöintiä, joka haittaa myös ulkopuolisia. Jotta vuokranantajalla olisi mahdollisuus vedota näihin purkuperusteisiin, niihin tulisi vedota kohtuullisessa ajassa siitä, kun peruste on tullut vuokranantajan tietoon. On kuitenkin huomattava, että vuokranantajan on annettava näissä tapauksissa ensin kirjallinen varoitus vuokralaiselle ennen kuin vuokrasuhde on mahdollista purkaa. Varoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos vuokralainen on menetellyt erittäin moitittavalla tavalla.

Monesti esille nousee myös kysymys siitä, onko vuokralaisella oikeus irrottautua määräaikaisesta vuokrasuhteesta määräaikaisen vuokrasuhteen aikana. Lähtökohtana on, että määräaikainen sopimus päättyy määräajan umpeuduttua. Huoneenvuokralaissa luetellaan kuitenkin perusteita, joiden perusteella tuomioistuin voi oikeuttaa vuokralaisen irtisanomaan määräaikaisen vuokrasopimuksen. Määräaikaisestakin vuokrasuhteesta on mahdollista irrottautua, mikäli vuokralaisen tai hänen huoneistossa asuvan perheenjäsenensä sairaus tai vamma aiheuttaa asunnon tarpeen lakkaamisen tai olennaisen muuttumisen tai jos vuokralaisen on muutettava toiselle paikkakunnalle opintojensa, työnsä tai puolisonsa työn takia taikka jos muusta näihin verrattavasta syystä sopimuksen pysyminen voimassa sovitun määräajan loppuun olisi vuokralaisen kannalta ilmeisen kohtuutonta. Vuokrasopimuksen sillä osapuolella, joka ei ole sopimusta irtisanonut, on oikeus saada kohtuullinen korvaus sopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä hänelle aiheutuneesta vahingosta. Toki on muistettava, että vuokranantaja sekä vuokralainen voivat sopia asiasta myös toisin sekä päättää määräaikaisen vuokrasuhteen yhteisymmärryksessä ennen vuokrakauden päättymistä. Kuten aiemmin jo mainittiin, saatetaan vuokrasopimukseen ottaa esimerkiksi ehto, jonka mukaan vuokralaisen on maksettava tietynsuuruinen sopimussakko vuokrasuhteen päättyessä ennen määräajan umpeutumista. Neuvottelu ja sopiminen ovat yleensä kannatettavimpia reittejä asioiden hoitamiseen.

Maksamalla vuokransa säännöllisesti ja ajallaan sekä pitämällä huolta vuokra-asunnostaan pääsee jo pitkälle. Yllätyksiä saattaa kuitenkin aina tulla vastaan. Ongelmat liittyvät usein epäselviin tai suullisiin vuokrasopimuksiin tai siihen, etteivät vuokralainen ja vuokranantaja ole selvillä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Riitatilanteessa on syytä ottaa yhteyttä asianajajaan, joka antaa asiakkaalleen tarvittavat ohjeet asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Se on vuokrasuhteen molempien osapuolten etu.

Anni Honka, VT, OTM

Määräaikaisen työsuhteen käytön edellytyksistä

Suomessa hyödynnetään suhteellisen paljon määräaikaisia työsuhteita. Usein määräaikaisten työsuhteiden käyttö liittyy joustavuuden tavoitteluun, vaikkakin yksittäisiä perusteita määräaikaisen työsuhteen solmimiselle esitetään lukuisia. Arviota määräaikaisen työsuhteen luonteesta ja sisällöstä ohjaa kuitenkin lopulta kysymys siitä, voidaanko työvoimatarvetta pitää tilapäisenä määräaikaisia työsuhteita solmittessa.

Työsopimuslain mukaan määräaikainen työsuhde on mahdollista solmia perustellusta syystä. Lisäksi laissa todetaan, että toistuvien määräaikaisten työsopimusten käyttö ei ole sallittua, mikäli työsopimusten lukumäärä, niiden yhteenlaskettu kesto taikka niistä muodostuva kokonaisuus osoittaa työnantajan työvoimatarpeen pysyväksi. Mitä perusteltu syy tai työvoimatarpeen pysyvyys käytännössä tarkoittavat?

Perustelluksi syyksi määräaikaisen työsuhteen solmimiselle on yleisesti lain esitöissä sekä oikeuskirjallisuudessa esitetty muun muassa sijaisuutta, tuotantohuipun tasoittamista, työn kausi-/sesonkiluonteisuutta, projektia, ulkopuolista rahoitusta, budjettisidonnaisuutta sekä taloudellista tai toiminnallista epävarmuutta. Periaatteessa perustelluksi syyksi kelpaa mikä tahansa ”peruste”, jos se vain ilmentää tilapäisen työvoiman tarpeen tilannetta. Sama arvio työn tilapäisestä luonteesta tehdään myös harkittaessa perättäisten määräaikaisten työsuhteiden (”ketjutyösopimukset”) sallittavuutta. Tässä tarkastelussa tilapäinen työvoimatarve on kuitenkin lähtökohtaisesti vaikea osoittaa; useat peräkkäin toistuvat määräaikaiset työsuhteet viittaavat vahvasti pysyvän työvoimatarpeen läsnäoloon.

Oikeuskäytäntöön nojaten on mahdollista esittää harkintakriteereitä, joiden kautta työvoimantarpeen tilapäisyyttä on mahdollista arvioida. Tässä tarkastelussa on huomioitava muodon ja tarkoituksen välinen suhde; oikeudellisissa asioissa toimenpiteen tosiasiallinen tarkoitus ohittaa sen muodollisen muodon. Siten esimerkiksi määräaikaista työsuhdetta ei ole lainmukaista solmia tilanteissa, joissa sen tarkoituksena on lopulta työntekijän työsuhdeturvan kiertäminen tai esimerkiksi puhtaiden joustopäämäärien tavoittelu. Arvioitaessa määräaikaisen työsuhteen sallittavuutta on siten astuttava yksittäisten perusteiden ulkopuolelle tarkastelemaan niitä yleisluontoisempia kriteereitä, jotka toimivat ikään kuin reunaehtoina määräaikaisen työsuhteen solmimiselle. Harkintakriteerit ovat hyödyllisiä erityisesti ketjutyösopimusten sallittavuutta arvioitaessa, sillä näissä tilanteissa on todennäköisesti useimmiten kyse problemaattisesta punninnasta ja harkinnasta.

Arvioitaessa määräaikaisia työsuhteita sekä erityisesti peräkkäisiä määräaikaisia työsuhteita voidaan tarkastella seuraavia kysymyksiä:
  • Onko työsuhteen jatko epäselvä siten, ettei sen päättymisajankohtaa ole arvioitavissa objektiivisin perustein?
  • Onko uhka työn jatkuvuudelle pienempi kuin normaaleissa talouden ja toiminnan heilahteluissa?
  • Onko yrityksen toiminnassa tapahtuvien muutosten aiheuttama epävarmuus ajallisesti vaikeasti määriteltävissä tai todennettavissa?
  • Ovatko työtehtävät samankaltaisia suhteessa yrityksessä muutoin tehtäviin töihin?
  • Onko yrityksessä tarjolla vastaavaa muuta työtä tai sellaista työtä, jota määräaikaisen työntekijän on mahdollista kouluttautumisen jälkeen tehdä?
  • Onko epätodennäköistä, että työt tulevat tulevaisuudessa todennäköisesti vähenemään?
  • Onko määräaikaisen työsuhteen peruste jäänyt yksilöimättä tai onko sitä vaikea yksilöidä?
  • Onko määräaikaisen työsuhteen peruste jätetty sitomatta konkreettisesti työn ominaisuuksiin?
  • Seuraavatko (peräkkäiset) määräaikaiset työsuhteet välittömästi toisiaan?

Mikäli edellä mainittuihin harkintakriteereitä kuvaaviin kysymyksiin voidaan vastata myöntävästi, on todennäköistä, ettei kyse ole sallitusta määräaikaisesta työsuhteesta. Tarkastelu ulottuu siten sekä yrityksen toiminnan edellytyksiin ja olosuhteisiin että määräaikaisen työntekijän työtehtävien luonteeseen. Määräaikaisten työsuhteiden arviointi on siis monitasoista. Vaikuttaisikin siltä, että edellytykset määräaikaisen työsuhteen solmimiselle on asetettu korkealle. Määräaikaisesta työsuhteesta ei ole siten kehittymässä työsuhdetta, jonka jatko olisi jollakin tavalla epäselvä, riippuvainen talouden heilahteluista ja yritystoiminnan murroksista, vaan kyse on edelleen määrätystä työkokonaisuudesta, joka ilmenee ikään kuin pistemäisesti yrityksen toiminnassa. Huomattava on kuitenkin, että nykyinen oikeustila saattaa pian muuttua, mikäli ns. työllistämissopimus astuu voimaan esitetyssä muodossaan. Tästä on julkaistu aikaisempi blogikirjoitus Työllistämissopimuksella joustoa määräaikaisten työntekijöiden työllistämiseen?.

Anni Honka, VT, OTM

Huoltoriita voi ratketa sovittelussa

Suomessa on pian kahden vuoden ajan ollut koko maassa mahdollisuus niin sanottuun asiantuntija-avusteiseen huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluun. Tuomioistuinsovittelu on menettely, jolla tarjotaan käräjäoikeuden istuntoa nopeampi, joustavampi ja edullisempi tapa saada aikaan päätös lapsen arkea koskevista asioista. Tulehtunut ja riitainen tilanne, joka on vaarassa johtaa tuomioistuinkierteeseen ja kroonistuneeseen konfliktiin, on kokemuksen mukaan mahdollista katkaista sovittelun avulla.

Kun normaali istunto käräjäoikeudessa on menettelytavoiltaan varsin kaavamainen ja muodollinen, sovittelu lähtee siitä, että etsitään vapaamuotoisemmassa tapaamisessa sopimusta tuomarin ja asiantuntijan yhteistyönä. Asiantuntija on useimmiten psykologi tai sosiaalityöntekijä – joka tapauksessa lasten asioihin erikoistunut henkilö. Luonnollisesti vanhemmat ovat sovittelun keskiössä, ja heillä on halutessaan mahdollisuus käyttää apunaan asianajajaa tai lakimiestä, jolla on lupa toimia oikeudenkäynneissä.

Vanhemmuus ei lakkaa, vaikka vanhempien välinen rakkaus ja yhteiselämä ovat mennyttä. Lapsen elämän kannalta olisi tärkeää, että toisistaan luopuneet isä ja äiti kykenisivät keskenään sopien ja kommunikoiden sitoutumaan järjestämään yhteisen lapsen arjen toimivaksi. Tuomioistuimen tai lastenvalvojan vahvistama sopimus ei yksinään riitä, ellei sitä noudateta ja ellei arjen tuomista joustotarpeista kyetä keskustelemaan.

Lapsen huoltajuutta, elatusta ja tapaamisoikeutta koskevat asiat ovat eron yhteydessä ja vuosia sen jälkeenkin usein raastavia. Sovittelussa riitaisilla vanhemmilla on mahdollisuus käräjäoikeuden istuntoa vapaammin kertoa omista, perheen ja lapsen asioista, joita tulisi ottaa sopimuksessa huomioon. Sovittelussa voi löytyä sopimista jatkossa helpottava kokemus, että kykenemme olemaan jostain samaa mieltä.

Kun on tarve saada riitaisessa tilanteessa oikeudellisesti pätevä sopimus huollosta, elatuksesta ja tapaamisoikeudesta, sovittelu tarjoaa erinomaisen väylän lapsen etu huomioiden saada aikaan molempien vanhempien hyväksymä lopputulos. Asiantuntija ja tuomari työparina voivat auttaa vanhemmat tuomioistuinkäsittelyä nopeammin ja tehokkaammin toimeenpanokelpoiseen sopimukseen ja uuteen ja ainakin vähemmän riitaiseen alkuun eronneina vanhempina.

Marjo Anttoora, AA

Verkkokauppariitoihin saa apua

Vielä muutamia vuosia sitten moni ei olisi kuvitellutkaan luottavansa verkkokauppoihin. Oletus oli, että rahat katoavat eikä tuotetta tule tai se on laaduton eikä vastaa tilattua.

Nuoriso tekee ostoksensa jo vaikka Kiinasta, mutta vanhemmillakin luottoa riittää jo muihinkin kuin kotimaisen nettishoppailuun. Euroopan tasolla tavoite on poistaa edelleen esteitä siltä, että kauppaa käy myös jäsenmaiden rajojen yli.

Jos tuotteessa on virhe, asia on yhä helpointa hoitaa, jos tuote on ostettu oman kylän kaupasta. Verkkokauppojen palautusjärjestelmät ovat kuitenkin oman kokemukseni mukaan nekin pääsääntöisesti hyvin toimivia.

EU-alueen muista maista tehtyihin verkkokauppoihin suhtaudun yhä varovaisesti. Mitä tehdä, jos vaikkapa Ranskasta tilatussa tuotteessa on ongelma, eikä myyjä toimi jouheasti kuten suomalainen kuluttaja on tottunut odottamaan?

Eurooppalaisen kuluttajan tilanne helpottui helmikuun puolivälissä, kun verkkokauppaa koskeville kuluttajariidoille avautui verkkovälitteinen riidanratkaisufoorumi eli ns. ODR-foorumi. Foorumi on sähköinen asiointipiste eri maiden kuluttajariita-asioita hoitavien muiden toimijoiden kuin tuomioistuinten eli ns. vaihtoehtoisten riidanratkaisuelimien välillä.

Kaikkien kuluttajille palveluita ja tuotteita verkossa tarjoavien EU-alueen yritysten sivuilta pitää löytyä linkki ODR-foorumiin. Suomessa Euroopan kuluttajakeskus toimii foorumin yhteyspisteenä.

Euroopan kuluttajakeskuksen palveluita voi käyttää sen jälkeen, kun on valittanut tuotteen tai palvelun myyjälle. Riitahan syntyy vasta, jos myyjä ei vastaa tai ei korjaa virhettään. Asia on mahdollista hoitaa foorumin välityksellä kaikilla EU:n virallisilla kielillä ja ratkaisunkin saa pyytämällä omalla kielellään.

Euroopan kuluttajakeskus auttaa ja neuvoo muissakin kuin verkkokaupoissa, kun toinen osapuoli on muusta EU-maasta kuin Suomesta. Keskuksen sivuilta löydät ohjeet esimerkiksi siihen, kuinka voit hakea vakiokorvausta lennon myöhästyessä tai peruuntuessa.

Marjo Anttoora, VT, TM

Työllistämissopimuksella joustoa määräaikaisiin työllistämisiin?

Luonnos hallituksen esityksestä työsopimuslain muuttamisesta lähetettiin lausuntokierrokselle tämän vuoden alussa. Tähän esitykseen sisältyi ehdotus nk. työllistämissopimuksesta, jonka perusteella määräaikaisen työsuhteen edellytyksiä väljennettäisiin. Tarkoituksena näyttäisi olevan, että määräaikainen työsopimus voitaisiin tehdä jatkossa vuoden aikana enintään kolmesti ilman perusteltua syytä, jos työntekijä ei olisi edeltäneen kahden vuoden aikana ollut työsuhteessa kyseiseen työnantajaan. (ks. luonnos hallituksen esityksestä työsopimuslain muuttamisesta 15.1.2016). Toteutuessaan tämä olisi merkittävä väljennys määräaikaista työsuhdetta koskevaan sääntelyyn. Kyseessä olisi mahdollista ajatella olevan nk. osittainen työmarkkinareformi.

Työllistämissopimusta perustellaan luonnollisesti työllisyyspäämäärillä sekä edelliseen liitoksissa olevalla tavoitteella lisätä yritysten joustomahdollisuuksia työvoiman palkkauksessa. Tässä mielessä argumentointi on hyvin tavoiterationaalista. Työoikeudessa tavoite-keino -ajattelu ei voi olla kuitenkaan täysin rajoittamatonta, vaan huomioon on otettava myös työsopimuslakia ympäröivä sääntelykehikko.

Tässä tapauksessa on syytä selvittää, miltä työllistämissopimus näyttää perustuslain sekä EU:n määräaikaista työsuhdetta koskevan direktiivin näkökulmasta. Kummallakin voidaan katsoa olevan vaikutuksensa määräaikaista työtä koskevaan sääntelyyn. Perustuslaki toimii ankkurina oikeusjärjestelmällemme – myös työoikeudelle – ja unionin puitesopimukseen perustuva direktiivi asettaa minimistandardit määräaikaista työsuhdetta koskevalle sääntelylle. Tarkoituksena on estää perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamistilanteissa tapahtuvia väärinkäytöksiä.

Perustuslain 18 §:ssä asetetaan julkiselle vallalle velvollisuus huolehtia työvoiman suojelusta. Tämä on ollut työlainsäädännön perinteinen tavoite. Toisaalta perustuslaissa asetetaan julkiselle vallalle myös velvollisuus edistää työllisyyttä sekä pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Erityisesti jälkimmäiset positiiviset edistämisvelvollisuudet ovat saaneet viime aikoina painoarvoa työpolitiikkaa koskevissa keskusteluissa. Usein työllisyyden edistämisen on katsottu olevan yhteydessä työelämän sääntelyä koskevaan väljentämiseen. Sääntelyä on saatettu työllisyyden nimissä esimerkiksi purkaa tai vastaavasti on luotu joustavia ja väljiä normeja kasuistisen sääntelyn sijaan. Toisaalta tämän voi katsoa liittyvän myös pyrkimykseen vastata työelämässä tapahtuviin jatkuviin muutoksiin. Perustuslaillista tukea on siten saatavissa pyrkimykseen edistää työllisyyttä, ja kyseinen työllistämissopimus on tarkoitettu nimenomaisesti keinoksi tämän päämäärän saavuttamiseen.

Euroopan unionin direktiivissä (1999/70/EY) on asetettu minimistandardit määräaikaista työsuhdetta koskevalle sääntelylle. Direktiivissä todetaan, että määräaikaiset työsuhteet muodostavat toissijaisen työsuhdetyypin. Samassa yhteydessä kuitenkin ilmaistaan, että määräaikaiset työsuhteet vastaavat tietyissä olosuhteissa sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeita. On kuitenkin huomattava, että puitesopimuksen yleisissä huomioissa on lausuttu määräaikaisten työsuhteiden käytön perustumisen perusteltuihin syihin olevan tapa estää väärinkäytöksiä.

Mikäli työllistämissopimus astuu voimaan ehdotetussa muodossaan, on pohdittava, miten sen sisältö täyttää direktiivin asettamat minimistandardit. Direktiivin tarkoituksen saavuttamiseksi jäsenvaltiot ovat voineet valita perättäisten määräaikaisten työsuhteiden maksimikestoa tai enimmäismäärää koskevat edellytykset taikka perustaa määräaikaisten työsuhteiden perättäisen solmimisen perusteltujen syiden vaatimukseen. Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on ratkaisukäytännössään todennut, että nämä keinot ovat vaihtoehtoisia ja että jäsenvaltion katsotaan täyttävän direktiivin tarkoituksen omaksuessaan näistä kolmesta toimenpidevaihtoehdosta yhden (tai useamman).

Voisi kuitenkin ajatella, että mikäli määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisen edellytykset perustuvat työsuhteiden enimmäiskestoon tai -määrään, ei perusteltujen syiden edellytystä ole tarve täyttää, vaikka sen todetaankin puitesopimuksen yleisissä huomioissa olevan yleinen keino väärinkäytösten estämiseen. Tässä palataan säädöksen muodon ja tarkoituksen välistä suhdetta koskevaan keskusteluun. Tällainen näkökulma on mahdollisesti luettavissa myös työllistämissopimusta koskevan ehdotuksen takaa – puitesopimuksen tarjoamista vaihtoehdoista on omaksuttu sekä perättäisten määräaikaisten työsuhteiden maksimikestoa että maksimilukumäärää koskevat edellytykset, jolloin direktiivin tarkoitus katsotaan täytetyksi.

Toisaalta direktiivissä ilmaistaan, ettei puitesopimuksen täytäntöönpano ole pätevä peruste työntekijöiden suojan yleisen tason heikentämiseksi sopimuksen soveltamisalalla. EUT on lisäksi täsmentänyt edellistä muun muassa toteamalla, ettei arvion kohteena ole ainoastaan direktiivin alkuperäinen täytäntöönpano, vaan kaikki sellaiset toimenpiteet, joilla direktiivin tavoitteita pyritään saavuttamaan. Selvää on, että tässä tapauksessa on kyse määräaikaisten työsuhteiden edellytysten väljentämisestä. Toisaalta tällaista ei pidetä suojan tason heikentämisenä, mikäli säädösten täytäntöönpano ei liity tavoitteeseen laittaa direktiivi täytäntöön. Jos säädösmuutoksen päämääränä on esimerkiksi työllisyyden edistäminen, ei tämän välttämättä katsottaisi lukeutuvan direktiivin täytäntöönpanoon. Edelleen EUT on todennut, ettei työntekijöiden suojan yleisen tason heikentämistä ei ole myöskään se, että muutokset koskevat tiettyä henkilöryhmää tai ne kompensoidaan toimenpiteillä, joilla ehkäistään perättäisiin määräaikaisiin työsuhteisiin liittyviä väärinkäytöksiä.

Kun ajatellaan ehdotusta työllistämissopimukseksi, on mahdollista todeta, että kyseessä on työllisyyden edistämisen tarkoituksessa luonnosteltu säädösmuutos, joka kohdentuu rajoitettuun henkilöjoukkoon. Tässä mielessä voisi ajatella, että työllistämissopimus ei riko puitesopimuksen tarkoitusta. Toisaalta on kuitenkin huomattava, että puitesopimusta on kritisoitu sen väljyydestä sekä sen tarjoaman suojan niukkuudesta. Direktiivi ei siten todennäköisesti estä osittaisen työmarkkinareformin toteuttamista.

Mikäli säädösmuutoksella saadaan aikaan positiivisia työllisyysvaikutuksia, on työsopimuslain määräaikaista työsuhdetta koskevaa sääntelyä käytetty onnistuneesti työllisyys- ja talouspolitiikan välineenä. On kuitenkin todettava, että määräaikaisten työsuhteiden on katsottu yleisesti olevan liitoksissa esimerkiksi työmarkkinoiden eriytymiseen, prekarisaatiokehitykseen sekä työntekijöiden mahdollisiin toimeentulo-ongelmiin henkilökohtaisen talouden ennakointivaikeuksien vuoksi. Määräaikaiset työsuhteet ovat lisäksi keskeisin uuden työttömyyden (”siirtymätyöttömyyden”) lähde. Toisaalta samalla on myös mahdollista nähdä, että työmarkkinareformeilla on saavutettu muissa valtioissa myös onnistumisia. Toivottavasti onnistumisesta on kyse myös tässä tapauksessa.

Anni Honka, VT, OTM

Mitä törttöily maksaa?

Lainkuuliaisuus ja käytöstapojen kunnioittaminen tulivat viime syyskuun alussa aikaisempaa kannattavammiksi. Näin voi päätellä, kun tarkastelee korotettuja rikesakkoja. Korkein rikesakko nousi 115 eurosta 200 euroon. Pienin rikesakko on jatkossa 20 euroa.

Vertailun vuoksi muutamia arkisia esimerkkejä, joissa on otettu huomioon vain taloudellinen näkökulma. Turvallisuus ja yleinen viihtyvyys motivoivat valitettavasti usein heikommin kuin raha.

Kiirehtiminen Pyhän Olavin kirkon maisemissa 60 kilometrin rajoitusalueella 75 km/h nopeudella keventää kukkaroa 170 euron rikesakolla.  Kilometrin lisäys nopeuslukemaan, ja ylinopeudesta voidaan määrätä 200 euron rikesakko. Kun suurin sallittu nopeus tiellä on yli 60 kilometriä tunnissa, rikesakot vastaavan suuruisista ylinopeuksista ovat 140 euroa ja 200 euroa.

Kohtuullinen valaisin polkupyörään maksaa noin kahdeksan euroa. Valoitta ajamisesta talvipimeässä joutuu maksamaan 40 euroa. Jos koiran omistaja tai haltija ei huolehdi siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa, sakko voi olla 40 euroa. Samalla hinnalla saa koiran kakkapusseja noin 450 kappaletta. Vessamaksu lienee 50 senttiä ja sakko on omistajasta sama kuin koirasta.

Jos sakkoja ehditään kirjoittaa ja suomalaisten käytöstavat säilyvät entisellään, valtion rikesakkotulot tuplaantuvat 20 miljoonasta 40 miljoonaan euroon. Vaikka taloustilanne on mikä on, harva ilokseen sakkoja maksaa. Harmitus lienee yleisin tunne.

Tieliikennelain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta ja polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Mielestäni kypärä lyttää hiukset ja suurin osa heijastimista takertuu sinne tänne kulkiessa. Vaikka nämä pykälät ovat suositusluontoisia, vanha viisaus ”tyhmyydestä sakotetaan” pätee silti. Kampaus ei ilahduta enää, kun pää on kainalossa. Heijastin voi pelastaa valaistun keskustan suojatielläkin takertumasta auton puskuriin. Turvallista ja viihtyisää kevään odotusta!

Marjo Anttoora, VT, TM

LASKUTUS

Verkkolaskuosoite:
003711047920
Operaattori: Maventa (003721291126)

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*

*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.

TAMPERE

Hämeenkatu 29 A 4 | 33200 Tampere

SASTAMALA

Puistokatu 16 A 8 | 38200 Sastamala

LEMPÄÄLÄ

Ideaparkinkatu 4, D-pääty | 37570 Lempäälä

Y-tunnus 1104792-0

OTA YHTEYTTÄ

Sähköposti: info(a)actas.fi
Puhelin: 010 548 6060 tai 050 377 9860

Voit ottaa meihin yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella.

YHTEISTYÖSSÄ