Blogi – Asianajotoimisto ACTAS Oy

Ajoneuvon huoltohistoria voi sisältää henkilötietoja

Tietosuojavaltuutettu on 9.6.2022 katsonut, että ajoneuvon huoltohistoriatiedot eivät ole auton uuden omistajan henkilötietoja, minkä vuoksi uudella omistajalla ei ole oikeutta saada tietoja nimenomaan tarkastusoikeuden perusteella. Sähköisten huoltokirjojen aikakaudella ajoneuvon huoltohistoria on kokonaisuudessaan vain auton valmistajan valtuuttamien korjaamojen hallussa.

Tietosuojavaltuutetun mukaan huoltohistoriatiedot ovat lähtökohtaisesti yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuja henkilötietoja, jotka koskevat ajoneuvon omistajaa omistusaikana. Huoltohistoriatiedot voivat suoraan tai välillisesti kuvata ajoneuvon omistajaa tai tämän toimintaa. Tästä huolimatta osa huoltohistoriatiedoista voi olla muita kuin henkilötietoja.

Tietosuojavaltuutetun toimivaltaan eivät kuulu tilanteet, joissa on kysymys muita kuin henkilötietoja koskevista pyynnöistä. Autojärjestöjen kansainvälinen keskusliitto FIA on jo pitkään vaatinut ajoneuvon huoltohistoriatietojen antamista auton kulloisellekin omistajalle. Tietosuojavaltuutetun päätös ei suoraan estä, mutta ei kielläkään niiden luovuttamista, kunhan ne eivät sisällä edellisen omistajan henkilötietoja.

Ajoneuvon huoltohistorialla on tärkeä merkitys silloin, kun autossa ilmenee yllättäviä ja merkittäviä vikoja kuten moottorin tai vaihteiston rikkoutumisia. Silloin olisi tärkeätä saada tietää, miten ajoneuvoa on aikaisemman omistajan aikana huollettu. Sähköisten huoltokirjojen aikakaudella huoltohistoria ei enää siirry paperisen huoltokirjan tavoin uudelle omistajalle.

Tilannetta voisi selkeyttää, jos käytetyn auton myyjä antaisi auton ostajalle kirjallisen suostumuksen siihen, että ostajalla on oikeus saada ajoneuvon huoltohistoriasta tietoja. Vai palattaisiinko vanhoihin paperipohjaisiin huoltokirjoihin?

Ylinopeussakotukseen jäi aukko!

Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.2.2021 kumonnut 21 km/h ylinopeudesta annetun sakkomääräyksen sillä perusteella, että teko ei täyttänyt rikoslain 23 luvun 1 §:ssä tarkoitetun liikenneturvallisuuden vaarantamisrikoksen tunnusmerkistöä. Teko ei ollut omiaan aiheuttamaan vähäistä suurempaa vaaraa. Lisätietoja aiheesta löytyy Liikenneoikeusyhdistyksen tiedotteesta.

Lievimmistä ylinopeusrikkomuksista alettiin 1.6.2020 jakaa hallinnollisia liikennevirhemaksuja silloin, kun nopeusrajoitus on ylitetty enintään 20 km/h. Samalla vanhan tieliikennelain liikennerikkomusta koskeva 103 § kumottiin, joten yli 20 km/h ylinopeusia voidaan arvioida ainoastaan rikoslain 23 luvussa tarkoitettuna liikenneturvallisuuden vaarantamisrikoksena.

Ylinopeuden aiheuttamaa vaaraa ei voi määritellä kiinteästi pelkän ylinopeusmittauksen perusteella, vaan se pitäisi aina tapauskohtaisesti perustella. Ongelma korostuu syksyin keväin, kun siirrytään kesänopeuksista talvinopeuksiin tai päinvastoin, ja tahattomat ylinopeudet lisääntyvät. Tyypillisesti vaarattomia ylinopeuksia ajetaan myös ns. tyhjällä moottoritiellä ja tietyömaarajoitusten alaisilla teillä silloin, kun mikään työ tai tien kunto ei alennettua nopeutta edellytä. Automaattivalvonnassa pelkän kamerakuvan perusteella on usein vaikeata määritellä, millaista vaaraa teko on ollut omiaan muiden turvallisuudelle aiheuttamaan.

Poliisin aiemmin noudattaman sakotusohjeen mukaan liikennerikkomukseksi oli pääsääntöisesti katsottava teko, jossa päiväsakkojen lukumäärä oli yksittäisestä teosta alle 12 kpl. Tällaisia tekoja saattoivat sakkotaulukon liukumat huomioon ottaen olla jopa 29 km/h ylinopeudet. Liukuma-asteikkoa voitiin käyttää, kun rikkomukseen liittyy sellaisia seikkoja, joiden perusteella rikkomusta kysymyksessä olevassa tapauksessa voidaan pitää tavallista lievempänä tai vakavampana.

Pohjois-Savon käräjäoikeus totesi, että aikaisemman poliisin ohjeistuksen mukaan teko olisi todennäköisimmin katsottu liikennerikkomukseksi ja siitä olisi määrätty sama määrä päiväsakkoja. Odotamme mielenkiinnolla, pysyykö Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio ylemmissä oikeusasteissa. On myös todennäköistä, että vastaavia juttuja tulee lisää käräjäoikeuksien käsiteltäviksi.

Risto Tuori, asianajaja, osakas, OTL, VT

Korvausta on vaadittava oikealta taholta

Vaasan hovioikeuden tuore törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva ratkaisu (20/132707) nostaa esiin tärkeän vahingonkorvauksia koskevan asian. Korvauksia on vaadittava oikealta taholta.

Liikennevahingot korvataan pääsääntöisesti liikennevakuutuksesta. Tärkeä yksityiskohta ratkaistavana ollessa asiassa on, että uhri oli työmatkalla. Siitä seuraa, että tarpeelliset sairaanhoitokustannukset, selvittelykulut ja välttämättömät matkakulut korvataan työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella. Ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvataan ainoastaan se osa vahingosta, jota ei korvata työtapaturmaa koskevan lain perusteella.

Ratkaisun taustalla on tapahtumaketju, jossa henkilöauton kuljettaja lähti ohittamaan ajoneuvoyhdistelmää käyttäen sulkuviivasta välittämättä vastaan tulevaa kaistaa. Ohitus jatkui ylämäkeen, jossa ei ollut riittävää näkyvyyttä. Huolimattomuudesta seurasi kolari ja uhrille aiheutui hoitoa vaatineita vammoja, sekä kipua ja särkyä.

Uhrin vahingonkorvausvaatimus onnettomuusauton kuljettajaa kohtaan jätettiin käräjäoikeudessa rikosasian yhteydessä tutkimatta. Syynä oli se, ettei uhri esittänyt ns. vakuutusyhtiön kieltäytymistodistusta eli todistusta siitä, ettei työtapaturmavakuutusyhtiö suostunut maksamaan vaadittuja korvauksia.

Uhri oli toimittanut selvitystä siitä, ettei liikennevakuutusyhtiö korvaa hänen vaatimiaan vahinkoja kokonaisuudessaan, mutta hän ei ollut toimittanut todistusta kieltäytymisestä työtapaturmavakuutusyhtiön osalta. Liikennevakuutusyhtiön todistus menetti näin merkityksensä siltä osin kuin vahinkoja olisi voinut tulla korvattavaksi työtapaturmavakuutuksesta.

Käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen liikennevakuutusyhtiö oli korvannut uhrille ne kulut, joita ei lain mukaan korvata työtapaturmavakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on kuitenkin kärsimyskorvauksen osalta katsonut, ettei siihen ole oikeutta. Tästä syystä hovioikeus käsitteli vaatimuksen kärsimyskorvauksesta.

Vahingonkorvauslaissa kärsimyksellä ei tarkoiteta samaa kuin ymmärrämme kärsimyksellä arkikielessä. Uhrin kokemusta siitä, että hänelle aiheutui onnettomuudesta kärsimystä, on pidettävä totena. Hovioikeuden ratkaisun perusteluissa kuitenkin todetaan, ettei onnettomuuden aiheuttaneen auton kuljettaja ole loukannut uhria vahingonkorvauslain tarkoittamalla tavalla. Laissa säädetään, että kärsimyskorvaukseen on oikeus sellaisella henkilöllä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää teolla on loukattu tai syrjitty tai jonka henkilökohtaista koskemattomuutta tai ihmisarvoa on vakavasti loukattu. Koska kolarin aiheuttaneen ajoneuvon kuljettaja ei ole teollaan loukannut uhria laissa määritellyllä tavalla, kärsimyksestä vaadittu korvaus hylättiin lakiin perustumattomana.

Henkilövahingosta aiheutunut aineeton vahinko tulee hyvitetyksi kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta suoritettavalla korvauksella.

Annamme mielellämme lisätietoa aiheesta. Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai sovi tapaamisesta. Asianajotoimisto ACTAS Oy:n lakimiehet palvelevat Tampereella, Sastamalassa, Valkeakoskella ja Lempäälän Ideaparkissa.

Kuka on kantaja?

Lakikirja kuuluu harvan lempilukemistoon. Teos, joka on täynnä arkielämäämme sääteleviä tekstejä, on kieleltään osin vanhahtavaa ja sisällöltään se koetaan vaikeasti ymmärrettäväksi. Säädöskieltä laadittaessa pyritään yksiselitteisyyteen ja samalla matkalle toisinaan hukkuu se, että ilman juridista koulutustakin pitäisi pystyä saamaan selkoa, mitä laki sanoo.

Oletko kuullut säännöksistä, jotka koskevat sikojen laiduntamista terhometsässä tai talon velvollisuudesta pitää humalasalkoa? Osa lainsäädännöstä on hyvin vanhaa, mutta sitä sovelletaan silti. Edellä mainitut asiat löytyvät rakennuskaaresta, joka on säädetty vuonna 1734. Lakia on muutettu vuosisatojen varrella, mutta osaa pykälistä sovelletaan edelleen. Esimerkiksi vuonna 2018 vakuutusasiaa koskevassa suositusratkaisussa sovellettiin rakennuskaaren säännöstä tapauksessa, jossa koira oli hyökännyt poron kimppuun. Humalasalon puuttumisesta et saa kuitenkaan sakkoja enää nykypäivänä.

Lakimies, varatuomari, juristi, tuomari ja asianajaja ovat kaikki henkilöitä, jotka työskentelevät lain parissa. Mitä eroa niillä on? Lakimies ja juristi ovat molemmat oikeustieteellisen koulutuksen saaneita tyyppejä. Kun lakimies suorittaa vuoden mittaisen harjoittelun tuomioistuimessa, hän saa käyttää arvonimeä varatuomari. Tuomari puolestaan on yleisnimike tuomarinvirassa olevalle henkilölle.

Asianajaja on asiakkaidensa asioiden hoitamiseen erikoistunut Asianajajaliiton jäseneksi hyväksytty juristi. Asianajajaliiton kyselyn mukaan vähemmän kuin joka kymmenes vastaaja tiesi, mikä asianajaja on. Kyselyssä selvisi myös, että käsitys asianajajista ja heidän palveluistaan oli selvästi positiivisempi heillä, jotka olivat käyttäneet asianajajien palveluita kuin heillä, joiden mielikuva perustui muuhun kuin omiin kokemuksiin. Sama päti alan hintoihin; vastaajat, jotka olivat itse selvittäneet asianajajien palveluiden hintoja, mielsivät palvelutason edulliseksi huomattavasti useammin kuin he, joiden käsitys hinnoista perustui kuulopuheisiin tai muualta saatuun käsitykseen.

Lakimiesten kielessä on myös vanhoja jäänteitä. Puhutaan esimerkiksi fataljin ryyppäämisestä, jolla tarkoitetaan noudattamatta jätettyä määräaikaa. Lakimiesten oman kuoron nimi on osuvasti Lain Huuto. Asianajajaliitto on herännyt toimimaan, jotta keskeisille oikeuskielen termeille löytyisi selitykset helposti. Edellä mainitun kaltaisia slangisanoja sieltä ei löydy, mutta moni hankala termi on hyvin avattu. Kun googlaat sanoilla ”oikeusrattaat tutuksi”, löydät sanastoa oikeuden ympäriltä.

Ja kuka onkaan kantaja? Kantajaksi kutsutaan riita-asian vireille pannutta henkilöä, henkilöä, joka vaatii käräjäoikeutta vahvistamaan, että vastaaja velvoitetaan joihinkin oikeudellisesti sitoviin velvoitteisiin.

AA Marjo Anttoora

Lapsen oikeus jatkuviin ihmissuhteisiin

Lapsen arjessa tapaamat henkilöt ovat useimmiten hänen vanhempiensa valitsemia. Huoltajien tehtäviin kuuluu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaan lapselle tärkeiden ihmissuhteiden vaaliminen. Lastensuojelulakiin on viranomaisia velvoittavasti kirjattu, että sijaishuoltotilanteessa lapselle on turvattava kehityksen kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempia, sisaruksia ja muita läheisiä henkilöitä.

Vanhempien parisuhteen katketessa lapsella on periaatteessa tapaamisoikeus molempiin vanhempiinsa. Lapselle muodostuu tärkeitä suojaa ja turvaa tuovia kiintymyssuhteita kuitenkin myös muihin kuin vanhempiinsa. Helmikuussa 2019 tuli voimaan tapaamisoikeutta koskeva muutos, joka auttaa lasta säilyttämään vanhemman vastustuksesta huolimatta yhteyden myös esimerkiksi vanhemman entiseen puolisoon ja isovanhempaansa. Edellytyksenä on, että kyseessä on vanhempi-lapsi-suhteeseen verrattava läheinen suhde. Lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain 9 c § toteuttaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen perhe-elämän suojaa koskevan 8 artiklan velvoitetta.

Laissa edellytetty läheisyys on muodostunut lähinnä silloin, kun henkilö on asunut samassa taloudessa ja osallistunut päivittäiseen lapsen hoitoon ja kasvatukseen tuona aikana. Lakivaliokunta totesi kuitenkin nimenomaisesti hallituksen esitystä käsitellessään (LaVM 12/2018 – HE 88/2018), että erityisen läheisen henkilön määritelmä ei edellytä aiempaa asumista samassa taloudessa, vaikka se on selkeä tapa osoittaa henkilön ja lapsen suhteen erityistä läheisyyttä. Esimerkiksi lapsen ja isovanhempien välille on voinut muodostua hyvin lämmin ja läheinen suhde, vaikka he eivät ole asuneet yhdessä.

Kyseessä on lapsen oikeus tapaamisiin, ei läheisen henkilön oikeus tavata lasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiaa ratkaistaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapsen omalla mielipiteellä on erityinen merkitys, joka ohittaa ihmissuhteiden vaalimisen ja tapaamisten edistämisen. On tilanteita, joissa lapsen etu voi vaatia, että yhteyttä tärkeäksi tulleeseen henkilöön ei enää pidetä yllä. Kyse on yksilöllisistä tilanteista, jossa tapaamisoikeus tulee vahvistaa vain, kun sen harkitaan olevan yksittäisessä tapauksessa tarpeen ja perusteltua lapsen edun kannalta.

Lapsen ja läheisen henkilön tapaamiset vahvistetaan tuomioistuimen päätöksellä eikä sitä voida vahvistaa lastenvalvojan luona. Jos tapaamiset eivät onnistu ilman riitaa, on tehtävä haastehakemus käräjäoikeuteen, jossa asia ratkaistaan.

Marjo Anttoora, asianajaja, TM

Koronakriisissä: Työntekijöiden lomauttaminen

Uutisotsikot ovat viime viikkoina täyttyneet koronavirusta koskevista aiheista. Koronavirus on tullut suomalaisia päivä päivältä lähemmäksi, ja Suomen hallitus on joutunut tekemään tarpeellisia ja välttämättömiä toimia kansalaistensa suojelemiseksi. Koronaviruksella on ollut suuri vaikutus yhteiskunnan toimintoihin myös terveyspalvelusektorin ulkopuolella. Yhteiskunnan seisahtuessa joutuvat yritykset kamppailemaan olemassaolostaan kysynnän romahtaessa. Samalla lukuisat yritykset ovat joutuneet pohtimaan henkilöstöönsä liittyviä kysymyksiä – mistä rahat työtekijöiden palkkoihin kassavirran ehtyessä? Hallitus on huomioinut tämän ajankohtaisen pohdinnan ja on tekemässä muutoksia lomautusta ja irtisanomista koskevaan työlainsäädäntöön koronakriisin ajaksi. Väliaikaisista muutoksista on saavutettu konsensus työmarkkinaosapuolten kesken.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan työntekijöiden lomauttamista. Kirjoituksessa mainitut muutokset lainsäädäntöön eivät ole vielä astuneet voimaan. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain lähipäivien tai -viikkojen aikana.

Lomautus

Lomautuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja keskeyttää työn ja palkanmaksun ja työntekijä työn tekemisen, vaikka työsuhde pysyy voimassa. Työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen (tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi) tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti (enintään 90 päivän ajaksi). Työnantajan oikeus lomauttaa edellyttää lisäksi, että työnantaja ei kohtuudella voi järjestää työntekijälle muuta työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta.

Lomautusoikeus koskee lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevia työntekijöitä tai tällaisessa työsuhteessa olevien sijaisina toimivia määräaikaisia työntekijöitä. Työsopimuslakiin on näillä näkymin tulossa kuitenkin muutos, jonka perusteella työnantajan on mahdollisuus lomauttaa myös määräaikaisia työntekijöitä samoilla perusteilla ja edellytyksillä kuin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa tai vakituisten työntekijöiden sijaisina työskenteleviä.

Työsopimuslaissa lomautusmenettelylle asetetut edellytykset ja vaatimukset riippuvat osin siitä, kuinka monta työntekijää työnantajalla on. Mikäli työntekijöitä on vähintään 20, aktivoituu yhteistoimintalaki lomautusmenettelyn sääntelijänä. Mikäli työntekijöitä on 19 tai alle, ei yhteistoimintalakia tarvitse noudattaa. Seuraavassa tarkastellaan lomautusmenettelyä kummassakin tapauksessa.

Mikäli työntekijöitä on vähintään 20

Mikäli työnantaja on aikeissa lomauttaa työntekijöitä, on työnantajan annettava ilmoitus yhteistoimintaneuvotteluista viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista. Nykyisen lainsäädännön mukaan yt-neuvotteluja on käytävä vähintään 14 päivää, jos kyse on alle kymmenen työntekijän irtisanomisesta, lomauttamisesta tai osa-aikaistamisesta tai alle 90 päivää kestävästä lomautuksesta, jos muuta ei ole sovittu. Edelleen lain mukaan yt-neuvotteluja on käytävä vähintään kuusi viikkoa, jos toimenpiteet koskevat vähintään kymmentä työntekijää, eikä muuta ole sovittu. Lain mukaan neuvotteluaika on kuitenkin enintään 14 päivää, mikäli työntekijöitä on 20–29 henkilöä. Edellä mainittuja vaatimuksia on nyt kuitenkin tarkoitus muuttaa väliaikaisesti siten, että yt-neuvotteluja on käytävä koronakriisin aikana ainoastaan viiden (5) päivän ajan riippumatta lomautettavien tai yrityksen työntekijöiden määrästä.

Yt-neuvottelujen jälkeen lomautettaville työntekijöille on annettava lomautusta koskeva ilmoitus. Nykyisen lainsäädännön mukaan lomautuksesta on ilmoitettava 14 päivää etukäteen, mutta myös tätä vaatimusta ollaan muuttamassa väliaikaisesti viideksi (5) päiväksi.

Edellä mainitusti lomautusmenettely etenee siten seuraavasti:

Ilmoitus yhteistoimintaneuvotteluista (5 päivää).
Yhteistoimintaneuvottelut (2 vkoa / 6 vkoa -> 5 päivää).
Ilmoitus lomautuksesta (14 päivää -> 5 päivää).

Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 60 §:ssä säädetään poikkeuksista koskien yhteistoimintamenettelyn järjestämistä. Pykälässä todetaan, että yt-neuvotteluja ei edellytetä, jos yrityksen tuotanto- tai palvelutoiminnalle tai yrityksen taloudelle vahinkoa aiheuttavat erityisen painavat syyt, joita ei ole voitu tietää ennakolta. Työmarkkinajärjestöt ovat olleet yksimielisiä siitä, että koronaviruspandemia on tällainen laissa tarkoitettu poikkeustilanne, joka mahdollistaa lomautuspäätöksen tekemisen ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lomautusilmoituksen voi myös vähintään 20 työntekijää työllistävissä yrityksissä antaa ilman edeltäviä yt-neuvotteluja. Tällöin lomautuksen vaiheista ainoastaan kolmas, eli ilmoitus lomautuksesta, tulee sovellettavaksi.

Kun koronakriisi väistyy, on yhteistoimintaneuvottelut käynnistettävä kuitenkin ”jälkikäteen”. Tällöin on selvitettävä myös poikkeuksellisen menettelyn perusteet.

Mikäli työntekijöitä on alle 20

Mikäli työntekijöitä on alle 20, yhteistoimintaneuvotteluja ei ole tarpeen käydä. Mikäli lomautuksen edellytykset täyttyvät, on tällöin riittävää, että työnantaja antaa lomautettaville työntekijöille lomautusilmoituksen edellä todetusti ja edellä mainittuja määräaikoja noudattaen.

Anni Honka, VT, OTM

Asiakkaan oikeutettu etu – mikä se on?

Toimistomme sloganin mukaan toimintamme tavoitteena on asiakkaan oikeutettu etu. Sen voi ymmärtää niin, että asiakas saa sen, mitä hän pitää omana oikeutettuna etunaan. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu.

Tuomioistuin ei ratkaise asioita sen mukaan, mitä asiakas vaatii, vaan sen mukaan, mitä asiakas osoittaa olevansa oikeutettu vaatimaan. Sen vuoksi asianajajan on jo ennen vaatimusten esittämistä selvitettävä, mitä oikeuksia asiakkaalla kyseisessä asiassa on. Asianajajan selvitystyö jakautuu toisaalta tosiasioiden eli näytön, eli todistusaineiston hankkimiseen, toisaalta todistelusta ilmenevien tosiseikkojen oikeudelliseen arviointiin.

Asianajotoimeksianto edellyttää asianajajan ja asiakkaan läheistä ja luottamuksellista yhteistyötä. Parhaiten onnistutaan, kun näyttö hankitaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kyseiseen oikeudenalaan erikoistunut asianajaja saattaa hyvinkin helposti löytää ne lähteet, joista saadaan lisätietoa esimerkiksi yleisistä kokemussäännöistä ja lain soveltamisesta vastaavanlaisissa tapauksissa. Hän löytää myös sellaiset asiantuntijat, joilta voidaan pyytää asiantuntijalausuntoja. Mutta yhtä tärkeätä on, että asiakas kertoo, mitä hän itse tietää ja mistä hän tietää saatavan lisäselvitystä.

Tuomioistuimessa näyttö voidaan esittää henkilötodistelun ja asiakirjatodistelun muodossa. Henkilötodistelu voi koostua asiakkaan itsensä kuulemisesta, ns. silminnäkijätodistajista ja asiantuntijatodistajista. Kirjallista näyttöä ovat erilaiset asiakirjat, kirjeet, muistiinpanot, kuvat, piirustukset ym. kirjallisessa muodossa olevat asiakirjat. Tuomioistuin voi tarvittaessa suorittaa myös katselmuksia tai pyytää ulkopuolisia lausuntoja. Tyypillisiä lausuntopyyntöjä ovat esimerkiksi rikosasioissa mielentilatutkimukset.

Usein tuo näyttö ja oikeudellinen arviointi saattaa olla vielä käräjäoikeuteen mentäessä epävarmalla pohjalla, jonka vuoksi on tärkeätä arvioida vaatimusten menestymismahdollisuuksia. Jos riita-asiassa juttu hävitään, niin pääsääntöisesti hävinnyt osapuoli velvoitetaan korvaamaan voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut. Tyypillisesti käräjäoikeusasteessa kummankin osapuolen asianajokulut nousevat helposti 5.000 – 10.000 euroon, monimutkaisessa asiassa huomattavasti suuremmiksikin.. Kokenut asianajaja pystyy tätäkin riskiä arvioimaan.

Häviöriskin vuoksi kannattaakin yleensä aina pyrkiä neuvottelemaan vastapuolen kanssa sovinnosta. Jos riita-intressi on vaikkapa 2.000 euroa ja oikeudenkäyntiriski arviolta esim. 10.000 euroa, ns. ”kirkko keskelle kylää” sovinto saattaa hyvinkin täyttää asiakkaan oikeutetun edun tavoitteen ennemmin kuin riidan vieminen tuomioistuimeen. Oikeudellisesti oikeankin rahavaatimuksen läpivienti hovioikeudessa saattaa olla Pyrrhoksen voitto, jos vastapuoli osoittautuu varattomaksi taikka tuomioistuin toteaa asian sen verran riitaiseksi, että kumpikin osapuoli saa kärsiä itse omat oikeudenkäyntikulunsa.

Omat oikeudenkäyntikulut voi monissa asioissa kattaa oikeusturvavakuutuksesta tai, jos asiakkaan tulot ja varat eivät ylitä oikeusapukriteerejä, valtion varoista. Vain ns. premium-luokan oikeusturvavakuutukset korvaavat myös vastapuolelle maksettavia oikeudenkäyntikuluja.

Me voimme esittää asiakkaalle vain oman käsityksemme siitä, miten asiakkaan oikeutettua etua toteutetaan. Asiakas kuitenkin lopulta päättää, miten asiassa edetään.

Kuluttajan oikeusturva autokauppariidassa

Kuluttajan asemassa oleva auton ostaja joutuu riitautuessaan myyjän kanssa pohtimaan, kumpi on parempi oikeustie: tuomioistuin vai kuluttajariitalautakunta? Otetaanpa esimerkiksi yksi tuomioistuinratkaisu ja muutamia kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja jakoketjua koskevissa asioissa.

Jakoketjusta ja jakohihnasta aiheutuvat moottorivauriot ovat yleisiä kuluttajariitalautakunnassa käsiteltäviä asioita. Jakoketjun ongelmat johtuvat yleensä joko ketjun venymisestä tai siitä, että ketjun kiristin päästää ketjun löystymään. Kummassakin tapauksessa jakoketju voi hypähtää pois oikealta paikaltaan aiheuttaen venttiilikoneiston toimintahäiriön ja merkittävän konevaurion. Moottorin sisällä olevan jakoketjun tai sen kiristimen kuntoa ei voi havaita auton tavanomaisessa tarkastuksessa.

Toisin kuin jakohihnalla, jakoketjulla ei ole yleensä suositeltua vaihtoväliä, vaan sen oletetaan kestävän koko auton odotettavissa olevan käyttöiän. Kuluttajan vastuulla on kuitenkin huolehtia, että autoa huolletaan valmistajan ohjeiden mukaisesti ja moottorin öljymäärä tarkastetaan säännöllisesti.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytäntö

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on koonnut esimerkkejä jakoketjua koskevista kuluttajariitalautakunnan ratkaisusta Internet-sivustolleen osoitteessa https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/ratkaisuja-riitoihin/autot/jakoketju/, josta seuraavat lainaukset:

Tapaus 1: Käytettynä ostetun auton jakoketju venyi ja aiheutti moottorivaurion 84 000 kilometrin jälkeen. Myyjä korvasi 1346 euroa ketjun aiheuttamien vaurioiden korjauskustannuksista (3 380 euroa). Kuluttajariitalautakunta suositti 2 300 euron hinnanalennusta (auton kauppahinta 14 800 euroa).

Tapaus 2: Käytettynä ostetun 7 vuotta vanhan auton jakopään ketju osoittautui vialliseksi 144 000 kilometrin jälkeen. Kuluttajariitalautakunta suositti, että myyjä maksaa kuluttajalle tämän vaatiman 510 euroa. Summa vastasi noin 30 prosenttia korjauskuluista.

Tapaus 3: Käytettynä ostetun 8 vuotta käytetyn auton jakoketju jouduttiin uusimaan noin puoli vuotta kaupanteon jälkeen, kun sillä oli ajettu n. 156.000 km. Myyjälle ei ollut varattu tilaisuutta auton korjaamiseen, sillä jakoketju oli uusittu ennen vikailmoituksen tekoa. Myyjän oli kuitenkin korvattava kustannukset, jotka sille olisi vian korjaamisesta joka tapauksessa aiheutuneet.

Kuluttajariitalautakunta suositti 250 euron vahingonkorvausta viivästyskorkoineen (korjauskustannukset olivat 1 151 euroa). Korvauksen määrän arvioinnissa huomioitiin auton ikä, hinta (5 290 euroa) ja ajomäärä sekä todennäköiset kustannukset, jotka myyjälle olisivat joka tapauksessa aiheutuneet. Toisaalta korjauksista katsottiin olleen kuluttajalle myös hyötyä, sillä auto tuli ikäänsä ja ajomääräänsä nähden vastaavia autoja parempaan kuntoon

Tuomioistuinkäytäntö

Tuomioistuinten käsittelemistä jakoketjua koskevista ratkaisuista ei ole yhtä helposti saatavissa tietoja. Seuraava tapaus on julkaistu Internetin www.edilex.fi –sivustolla 23.10.2019:

Turun hovioikeus 22.10.2019: Noin 9 vuotta vanha ja yli 180.000 km ajettu auto rikkoutui kahden kuukauden kuluttua kaupasta jakoketjun venymisen johdosta. Käräjäoikeus oli hylännyt ostajan vaatimukset ja velvoittanut hänet korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus oli katsonut, että ostajan olisi pitänyt lisätä moottoriin öljyä. Lisäksi kertomuksista ilmeni, että kyseisen automerkin moottorissa ja vuosimallissa on tyyppivika, joten kyseinen auto ei poikennut muista samaa vuosimallia ja samalla moottorilla olevista autoista. Kaupankohde ei ollut huonommassa kunnossa kuin ostaja oli voinut olettaa. Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että autossa olisi ollut kaupan tekohetkellä virhettä. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 23.10.2019). Lähde: Edilex 23.10.2019.

Arviointia

Hovioikeuden käsittelemässä asiassa jakoketjun rikkoutumista olisi lähtökohtaisesti pidetty auton kilometrimäärän ja iän perusteella kuluttajariitalautakunnan käytännössä ennenaikaisena. Käräjäoikeuden ratkaisu perustuu kuitenkin olennaisesti siihen, että ostaja oli laiminlyönyt lisätä moottoriöljyä ja jakoketjun venyminen oli kyseisen automallin tyyppivika, joten se ei poikennut muista vastaavista autoista.

Auton huollon laiminlyönnillä, kuten moottoriöljyn vähenemisellä, voi olla merkitystä vian ilmenemiseen. Hovioikeustapauksessa auton moottorissa oli kuitenkin todistettu olleen minimimäärä voiteluöljyä. Öljyn lisääminen olisi laiminlyöty vasta siinä vaiheessa, kun öljymäärä olisi laskenut alle minimin.

Tyyppivian kannalta olennaista asiassa on, tiesikö kuluttaja kyseisen ajoneuvomallin tyyppiviasta. Asiantuntijoina esiintyneet auton kunnosta kertoneet kaksi todistajaa eivät siitä tienneet, joten ei kuluttajankaan asemassa olevan ostajan voida katsoa olleen siitä tietoinen. Tyyppivikakaan ei silti merkitse, että sellainen on jokaisessa autossa, mutta riski on tietenkin suurempi.

Käytetyn tavaran kuluttajakaupassa yleisin virheperuste syntyy siitä, että kaupan kohde on huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää. (Kuluttajansuojalaki 5:14 §.3). Tässä arvioinnissa kuluttajariitalautakunta on vakiintuneesti pitänyt mittapuuna virheen korjaamisesta aiheutuvia korjauskustannuksia, jolloin vähäisinä pidettävät ja normaalista kulumisesta johtuvat korjauskulut eivät oikeuta hyvitykseen. Tässä tapauksessa korjauskulut olivat kauppahintaan verrattuna huomattavat.

Toinen asia on virheestä johtuvan hyvityksen määrä, jota yleensä perustellaan virheen korjaamisen vaatimilla kustannuksilla. Kuluttajariitalautakunta kuitenkin vähentää korjauskuluista ns. huollolliset osat (öljyt, suodattimet yms.), joita käytettyyn autoon on muutoinkin vaihdettava. Lisäksi voidaan katsoa, että auto tulee siihen asennettujen uusien osien myötä aiempaa parempaan kuntoon. Tätä suhteutetaan auton ikään ja arvioituun elinkaareen. Hovioikeustapauksessa autoliikkeen maksettavaksi olisi voinut tulla huollollisia osia koskevan vähennyksen jälkeen arviolta 10 – 20 % korjauskustannuksista eli huomattavasti kantajan vaatimaa vähemmän. ’

Edellä esitetyn perusteella käräjäoikeuden tuomio näyttäisi selvästi poikkeavan kuluttajariitalautakunnan vakiintuneesta käytännöstä. Miksi hovioikeus ei sitten myöntänyt jatkokäsittelylupaa? Oikeudenkäymiskaaren 25a luvun 11 §:n mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);

2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai

4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.

Tätä kirjoitettaessa www.finlex.fi –sivustolta löytyi vuosilta 2012 – 2019 yhteensä 45 jatkokäsittelylupaa koskevaa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua, joista lähes puolet on palautettu hovioikeuteen 1) kohdassa mainitulla muutosperusteella. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä kaikki jatkokäsittelyluvan hylkäämiset eivät asiakkaan prosessiväsymyksen, epävarman lopputuloksen ja lisääntyvien kulujen johdosta tule korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Hovioikeuksien tiukkaa seulontaa voidaankin pitää merkittävänä kansalaisten oikeusturvan esteenä.

Käräjäoikeus velvoitti ostajan korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikuluja 2.400 eurolla. Mikäli käräjäoikeus olisi velvoittanut myyjän maksamaan osittaisenkin hyvityksen, olisi myyjä samalla voitu velvoittaa korvaamaan ainakin osan ostajan oikeudenkäyntikuluista. Joka tapauksessa ostaja olisi vapautunut korvaamasta myyjän oikeudenkäyntikuluja. Kuluttajariitalautakunnassa kumpikin osapuoli olisi vastannut omista kuluistaan.

Risto Tuori

Kuluttajariitalautakunta vai käräjäoikeus autokauppariidassa?

Onko elinkeinonharjoittajalta ostamassasi kulutustavarassa tai kuluttajapalvelussa virhe? Viivästyikö toimitus? Eikö myyjä tai palveluntarjoaja ole valmis hyvittämään virhettä tai purkamaan kauppaa? Kaikissa näissä tapauksissa joudut pohtimaan eri vaihtoehtoja oikeusturvasi toteuttamiseksi. Silloin on tarpeen pyytää apua ammatikseen kuluttajariitoja käsittelevältä asianajajalta.

Voit saattaa elinkeinonharjoittajaan kohdistuvat vaatimuksesi joko tuomioistuimen tai kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Asian ratkaisee tuomioistuinmenettelyn ensimmäisessä asteessa (käräjäoikeudessa) yksi käräjätuomari, kuluttajariitalautakunnassa viiden jäsenen muodostama jaosto, jonka puheenjohtajana on lakimies ja jäsenet edustavat autoalan kuluttajia ja elinkeinonharjoittajia. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, joita ei voida panna tuomioistuinratkaisun tavoin ulosottoteitse täytäntöön. Suuri osa elinkeinonharjoittajista kuitenkin noudattaa näitä suosituksia.

Autokauppariitoja ratkaiseva kuluttajariitalautakunnan jaosto käsittelee vuosittain satoja moottoriajoneuvojen ja veneiden kauppaan liittyviä riitoja, joten sen voidaan katsoa edustavan laajempaa kokemusta ja autoalan asiantuntemusta kuin satunnaisesti tällaisia asioita käsittelevä käräjätuomari. Toisaalta kuluttajariitalautakunta käsittelee asioita pelkästään kirjallisen aineiston perusteella, kun taas käräjäoikeus käsittelee asiat säännönmukaisesti suullisessa pääkäsittelyssä, jossa voidaan vastaanottaa myös henkilötodistelua.

Käräjäoikeuden tuomioon voidaan hakea muutosta hovioikeudessa, jos hovioikeus myöntää jatkokäsittelyluvan. Kuluttajariitalautakunta voi käsitellä asian uudelleen, jos sen menettelyssä on tapahtunut olennainen virhe. Kuluttajariitalautakunnassa kukin osapuoli vastaa itse omista asianajokuluistaan, käräjäoikeudessa pääsääntöisesti hävinnyt velvoitetaan korvaamaan voittaneen osapuolen kulut.

Käräjäoikeudessa käsiteltävässä asiassa voit saada asianajokulusi osaksi tai kokonaan oikeusapuna valtion varoista, jos välttämättömien kustannusten jälkeen käyttövarasi ovat enintään 600 – 1300 euroa. Oikeusapuhakemuksen voi tehdä asiaa hoitava lakimies.

Jos Sinulla on kotivakuutus tai, autoa koskevissa asioissa oikeusturvavakuutuksen sisältävä kasko- tai osakaskovakuutus, voit saada molemmissa instansseissa aiheutuviin omiin asianajokuluihisi korvausta vakuutusyhtiöltä. Vastapuolen kuluja eivät vakuutukset yleensä korvaa.

KHO oikaisi uuden auton tuojan arvonlisäverotuksen

Korkein hallinto-oikeus on 24.4.2018 antamassaan ratkaisussa oikaissut Saksasta uutena tuodun henkilöauton arvonlisäverotuksen, joka johti kaksinkertaiseen verotukseen. A oli ostanut Saksasta ja tuonut Suomeen alle 6 kuukautta vanhan ja vähemmän kuin 6.000 km ajetun henkilöauton, jota verotettiin tämän vuoksi uutena kuljetusvälineenä. Ajoneuvosta antamansa autoveroilmoituksen yhteydessä A oli esittänyt Tullille ostolaskun, joka oli sisältänyt Saksan arvonlisäveron. Tulli oli määrännyt A:n maksettavaksi uuden kuljetusvälineen yhteisöhankinnasta suoritettavaa arvonlisäveroa, joka oli laskettu ostolaskulta ilmenevästä ajoneuvon arvonlisäverollisesta kauppahinnasta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että mainittua Saksan arvonlisäveroa ei tullut sisällyttää yhteisöhankinnasta Suomessa suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Äänestys 3–2 (KHO 2018:58).

Saksan arvonlisäveron periminen A:lta osana kauppahintaa oli ollut perusteetonta, koska myyjä oli saanut A:lta selvityksen ajoneuvon kuljettamisesta Suomeen ja siten yhteisömyynnin verovapauden edellytysten täyttymisestä. Veron mainitseminen laskulla on merkinnyt arvonlisäverodirektiivin 203 artiklan mukaan sitä, että ajoneuvon myyjä on tullut velvolliseksi maksamaan veron Saksan valtiolle. KHO viittasi aiempaan EY tuomioistuimen oikeuskäytäntöön katsoen, ettei Saksan arvonlisäveroa ei tule sisällyttää yhteisöhankintojen veron perusteeseen.

Mitä päätös merkitsee?

Päätös merkitsee, että Tullin aikaisempi käytäntö vastaavanlaisissa tapauksissa on osoittautunut virheelliseksi. Virheellinen autoveropäätös voidaan verovelvollisen hakemuksesta oikaista kolmen vuoden kuluessa verotusvuoden päättymisestä.