Tag Archive for: liikenneturvallisuus

Korvausta on vaadittava oikealta taholta

Vaasan hovioikeuden tuore törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva ratkaisu (20/132707) nostaa esiin tärkeän vahingonkorvauksia koskevan asian. Korvauksia on vaadittava oikealta taholta.

Liikennevahingot korvataan pääsääntöisesti liikennevakuutuksesta. Tärkeä yksityiskohta ratkaistavana ollessa asiassa on, että uhri oli työmatkalla. Siitä seuraa, että tarpeelliset sairaanhoitokustannukset, selvittelykulut ja välttämättömät matkakulut korvataan työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella. Ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvataan ainoastaan se osa vahingosta, jota ei korvata työtapaturmaa koskevan lain perusteella.

Ratkaisun taustalla on tapahtumaketju, jossa henkilöauton kuljettaja lähti ohittamaan ajoneuvoyhdistelmää käyttäen sulkuviivasta välittämättä vastaan tulevaa kaistaa. Ohitus jatkui ylämäkeen, jossa ei ollut riittävää näkyvyyttä. Huolimattomuudesta seurasi kolari ja uhrille aiheutui hoitoa vaatineita vammoja, sekä kipua ja särkyä.

Uhrin vahingonkorvausvaatimus onnettomuusauton kuljettajaa kohtaan jätettiin käräjäoikeudessa rikosasian yhteydessä tutkimatta. Syynä oli se, ettei uhri esittänyt ns. vakuutusyhtiön kieltäytymistodistusta eli todistusta siitä, ettei työtapaturmavakuutusyhtiö suostunut maksamaan vaadittuja korvauksia.

Uhri oli toimittanut selvitystä siitä, ettei liikennevakuutusyhtiö korvaa hänen vaatimiaan vahinkoja kokonaisuudessaan, mutta hän ei ollut toimittanut todistusta kieltäytymisestä työtapaturmavakuutusyhtiön osalta. Liikennevakuutusyhtiön todistus menetti näin merkityksensä siltä osin kuin vahinkoja olisi voinut tulla korvattavaksi työtapaturmavakuutuksesta.

Käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen liikennevakuutusyhtiö oli korvannut uhrille ne kulut, joita ei lain mukaan korvata työtapaturmavakuutuksesta. Vakuutusyhtiö on kuitenkin kärsimyskorvauksen osalta katsonut, ettei siihen ole oikeutta. Tästä syystä hovioikeus käsitteli vaatimuksen kärsimyskorvauksesta.

Vahingonkorvauslaissa kärsimyksellä ei tarkoiteta samaa kuin ymmärrämme kärsimyksellä arkikielessä. Uhrin kokemusta siitä, että hänelle aiheutui onnettomuudesta kärsimystä, on pidettävä totena. Hovioikeuden ratkaisun perusteluissa kuitenkin todetaan, ettei onnettomuuden aiheuttaneen auton kuljettaja ole loukannut uhria vahingonkorvauslain tarkoittamalla tavalla. Laissa säädetään, että kärsimyskorvaukseen on oikeus sellaisella henkilöllä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää teolla on loukattu tai syrjitty tai jonka henkilökohtaista koskemattomuutta tai ihmisarvoa on vakavasti loukattu. Koska kolarin aiheuttaneen ajoneuvon kuljettaja ei ole teollaan loukannut uhria laissa määritellyllä tavalla, kärsimyksestä vaadittu korvaus hylättiin lakiin perustumattomana.

Henkilövahingosta aiheutunut aineeton vahinko tulee hyvitetyksi kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta suoritettavalla korvauksella.

Annamme mielellämme lisätietoa aiheesta. Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai sovi tapaamisesta. Asianajotoimisto ACTAS Oy:n lakimiehet palvelevat Tampereella, Sastamalassa, Valkeakoskella ja Lempäälän Ideaparkissa.

LASKUTUS

Verkkolaskuosoite:
003711047920
Operaattori: Maventa (003721291126)

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*

*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.

TAMPERE

Hämeenkatu 29 A 4 | 33200 Tampere

SASTAMALA

Puistokatu 16 A 8 | 38200 Sastamala

LEMPÄÄLÄ

Ideaparkinkatu 4, D-pääty | 37570 Lempäälä

Y-tunnus 1104792-0

OTA YHTEYTTÄ

Sähköposti: info(a)actas.fi
Puhelin: 010 548 6060 tai 050 377 9860

Voit ottaa meihin yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella.

YHTEISTYÖSSÄ