Tag Archive for: kuluttajariita

Verkkokauppariitoihin saa apua

Vielä muutamia vuosia sitten moni ei olisi kuvitellutkaan luottavansa verkkokauppoihin. Oletus oli, että rahat katoavat eikä tuotetta tule tai se on laaduton eikä vastaa tilattua.

Nuoriso tekee ostoksensa jo vaikka Kiinasta, mutta vanhemmillakin luottoa riittää jo muihinkin kuin kotimaisen nettishoppailuun. Euroopan tasolla tavoite on poistaa edelleen esteitä siltä, että kauppaa käy myös jäsenmaiden rajojen yli.

Jos tuotteessa on virhe, asia on yhä helpointa hoitaa, jos tuote on ostettu oman kylän kaupasta. Verkkokauppojen palautusjärjestelmät ovat kuitenkin oman kokemukseni mukaan nekin pääsääntöisesti hyvin toimivia.

EU-alueen muista maista tehtyihin verkkokauppoihin suhtaudun yhä varovaisesti. Mitä tehdä, jos vaikkapa Ranskasta tilatussa tuotteessa on ongelma, eikä myyjä toimi jouheasti kuten suomalainen kuluttaja on tottunut odottamaan?

Eurooppalaisen kuluttajan tilanne helpottui helmikuun puolivälissä, kun verkkokauppaa koskeville kuluttajariidoille avautui verkkovälitteinen riidanratkaisufoorumi eli ns. ODR-foorumi. Foorumi on sähköinen asiointipiste eri maiden kuluttajariita-asioita hoitavien muiden toimijoiden kuin tuomioistuinten eli ns. vaihtoehtoisten riidanratkaisuelimien välillä.

Kaikkien kuluttajille palveluita ja tuotteita verkossa tarjoavien EU-alueen yritysten sivuilta pitää löytyä linkki ODR-foorumiin. Suomessa Euroopan kuluttajakeskus toimii foorumin yhteyspisteenä.

Euroopan kuluttajakeskuksen palveluita voi käyttää sen jälkeen, kun on valittanut tuotteen tai palvelun myyjälle. Riitahan syntyy vasta, jos myyjä ei vastaa tai ei korjaa virhettään. Asia on mahdollista hoitaa foorumin välityksellä kaikilla EU:n virallisilla kielillä ja ratkaisunkin saa pyytämällä omalla kielellään.

Euroopan kuluttajakeskus auttaa ja neuvoo muissakin kuin verkkokaupoissa, kun toinen osapuoli on muusta EU-maasta kuin Suomesta. Keskuksen sivuilta löydät ohjeet esimerkiksi siihen, kuinka voit hakea vakiokorvausta lennon myöhästyessä tai peruuntuessa.

Marjo Anttoora, VT, TM

Kuluttajariitojen vaihtoehtoinen ratkaisumenettely tehostuu

Kuluttajariitojen vaihtoehtoinen ratkaiseminen tehostuu 9.1.2016 voimaan tulleella lainsäädännöllä. Jatkossa tuomioistuimen ulkopuolisten riidanratkaisuelimien, kuten kuluttajariitalautakunnan ja liikennevahinkolautakunnan tulee antaa ratkaisusuositus yleensä 90 päivän määräajassa tarvittavan aineiston vastaanottamisesta.

Kuluttajariitojen käsittelyä tehostetaan myös ohjaamalla tapaukset, joissa neuvonta riittää tai sovinto on mahdollinen, nopeampaan ja kevyempään menettelyyn. Jos kuluttaja ei ole ensin yhteydessä kuluttajaneuvontaan, kuluttajariitalautakunta voi jättää valituksen käsittelemättä.

Hallituksen esityksen mukaan lautakunta voisi ottaa käsiteltäväkseen kuitenkin myös sellaisen asian, josta ei ole oltu yhteydessä kuluttajaneuvontaan. Esimerkiksi asianajajan tai muun lakimiehen kuluttajan puolesta tekemä hakemus voi olla tarkoituksenmukaista ottaa suoraan lautakuntakäsittelyyn, kuten myös asia, jota on jo käsitelty Euroopan kuluttajakeskuksessa.

Toisessa EU maassa toimivaa verkkokauppaa koskevien kuluttajariitojen selvittäminen helpottuu, kun EU:n sähköinen riidanratkaisufoorumi käynnistyi 15.2. Foorumi on sähköinen asiointipiste kuluttajien, elinkeinonharjoittajien ja kansallisten riidanratkaisuelinten välillä. Foorumin kautta kuluttaja voi tehdä valituksen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalle vaihtoehtoiselle riidanratkaisuelimelle omalla kielellään. (https://webgate.ec.europa.eu/odr/main/index.cfm?event=main.home.show&lng=FI)

Kuluttajakauppaa harjoittavien yritysten tulee ilmoittaa verkkosivuillaan ja sivuilta löytyvissä mahdollisissa vakioehdoissa kuluttajan mahdollisuudesta käyttää vaihtoehtoisia riidanratkaisuelimiä ja ilmoitettava tällaisen tahon verkko-osoite (esimerkiksi www.kuluttajariita.fi). Verkossa sopimuksia tekevän yrityksen on lisäksi huolehdittava, että sivuilta löytyy yrityksen sähköpostiosoite sekä linkki riidanratkaisuforumille. Linkki tulee olla myös sivuilta löytyvissä mahdollisissa vakioehdoissa.


Annamme mielellämme lisätietoa aiheesta. Ota yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse tai sovi tapaamisesta. Asianajotoimisto ACTAS Oy:n lakimiehet palvelevat Tampereella, Sastamalassa, Valkeakoskella ja Lempäälän Ideaparkissa.

© Asianajotoimisto ACTAS Oy

LASKUTUS

Verkkolaskuosoite:
003711047920
Operaattori: Maventa (003721291126)

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*

*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.

TAMPERE

Hämeenkatu 29 A 4 | 33200 Tampere

SASTAMALA

Puistokatu 16 A 8 | 38200 Sastamala

LEMPÄÄLÄ

Ideaparkinkatu 4, D-pääty | 37570 Lempäälä

Y-tunnus 1104792-0

OTA YHTEYTTÄ

Sähköposti: info(a)actas.fi
Puhelin: 010 548 6060 tai 050 377 9860

Voit ottaa meihin yhteyttä myös alla olevalla lomakkeella.

YHTEISTYÖSSÄ