Kuluttajan asemassa oleva auton ostaja joutuu riitautuessaan myyjän kanssa pohtimaan, kumpi on parempi oikeustie: tuomioistuin vai kuluttajariitalautakunta? Otetaanpa esimerkiksi yksi tuomioistuinratkaisu ja muutamia kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja jakoketjua koskevissa asioissa.

Jakoketjusta ja jakohihnasta aiheutuvat moottorivauriot ovat yleisiä kuluttajariitalautakunnassa käsiteltäviä asioita. Jakoketjun ongelmat johtuvat yleensä joko ketjun venymisestä tai siitä, että ketjun kiristin päästää ketjun löystymään. Kummassakin tapauksessa jakoketju voi hypähtää pois oikealta paikaltaan aiheuttaen venttiilikoneiston toimintahäiriön ja merkittävän konevaurion. Moottorin sisällä olevan jakoketjun tai sen kiristimen kuntoa ei voi havaita auton tavanomaisessa tarkastuksessa.

Toisin kuin jakohihnalla, jakoketjulla ei ole yleensä suositeltua vaihtoväliä, vaan sen oletetaan kestävän koko auton odotettavissa olevan käyttöiän. Kuluttajan vastuulla on kuitenkin huolehtia, että autoa huolletaan valmistajan ohjeiden mukaisesti ja moottorin öljymäärä tarkastetaan säännöllisesti.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytäntö

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on koonnut esimerkkejä jakoketjua koskevista kuluttajariitalautakunnan ratkaisusta Internet-sivustolleen osoitteessa https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/ratkaisuja-riitoihin/autot/jakoketju/, josta seuraavat lainaukset:

Tapaus 1: Käytettynä ostetun auton jakoketju venyi ja aiheutti moottorivaurion 84 000 kilometrin jälkeen. Myyjä korvasi 1346 euroa ketjun aiheuttamien vaurioiden korjauskustannuksista (3 380 euroa). Kuluttajariitalautakunta suositti 2 300 euron hinnanalennusta (auton kauppahinta 14 800 euroa).

Tapaus 2: Käytettynä ostetun 7 vuotta vanhan auton jakopään ketju osoittautui vialliseksi 144 000 kilometrin jälkeen. Kuluttajariitalautakunta suositti, että myyjä maksaa kuluttajalle tämän vaatiman 510 euroa. Summa vastasi noin 30 prosenttia korjauskuluista.

Tapaus 3: Käytettynä ostetun 8 vuotta käytetyn auton jakoketju jouduttiin uusimaan noin puoli vuotta kaupanteon jälkeen, kun sillä oli ajettu n. 156.000 km. Myyjälle ei ollut varattu tilaisuutta auton korjaamiseen, sillä jakoketju oli uusittu ennen vikailmoituksen tekoa. Myyjän oli kuitenkin korvattava kustannukset, jotka sille olisi vian korjaamisesta joka tapauksessa aiheutuneet.

Kuluttajariitalautakunta suositti 250 euron vahingonkorvausta viivästyskorkoineen (korjauskustannukset olivat 1 151 euroa). Korvauksen määrän arvioinnissa huomioitiin auton ikä, hinta (5 290 euroa) ja ajomäärä sekä todennäköiset kustannukset, jotka myyjälle olisivat joka tapauksessa aiheutuneet. Toisaalta korjauksista katsottiin olleen kuluttajalle myös hyötyä, sillä auto tuli ikäänsä ja ajomääräänsä nähden vastaavia autoja parempaan kuntoon

Tuomioistuinkäytäntö

Tuomioistuinten käsittelemistä jakoketjua koskevista ratkaisuista ei ole yhtä helposti saatavissa tietoja. Seuraava tapaus on julkaistu Internetin www.edilex.fi –sivustolla 23.10.2019:

Turun hovioikeus 22.10.2019: Noin 9 vuotta vanha ja yli 180.000 km ajettu auto rikkoutui kahden kuukauden kuluttua kaupasta jakoketjun venymisen johdosta. Käräjäoikeus oli hylännyt ostajan vaatimukset ja velvoittanut hänet korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus oli katsonut, että ostajan olisi pitänyt lisätä moottoriin öljyä. Lisäksi kertomuksista ilmeni, että kyseisen automerkin moottorissa ja vuosimallissa on tyyppivika, joten kyseinen auto ei poikennut muista samaa vuosimallia ja samalla moottorilla olevista autoista. Kaupankohde ei ollut huonommassa kunnossa kuin ostaja oli voinut olettaa. Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että autossa olisi ollut kaupan tekohetkellä virhettä. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 23.10.2019). Lähde: Edilex 23.10.2019.

Arviointia

Hovioikeuden käsittelemässä asiassa jakoketjun rikkoutumista olisi lähtökohtaisesti pidetty auton kilometrimäärän ja iän perusteella kuluttajariitalautakunnan käytännössä ennenaikaisena. Käräjäoikeuden ratkaisu perustuu kuitenkin olennaisesti siihen, että ostaja oli laiminlyönyt lisätä moottoriöljyä ja jakoketjun venyminen oli kyseisen automallin tyyppivika, joten se ei poikennut muista vastaavista autoista.

Auton huollon laiminlyönnillä, kuten moottoriöljyn vähenemisellä, voi olla merkitystä vian ilmenemiseen. Hovioikeustapauksessa auton moottorissa oli kuitenkin todistettu olleen minimimäärä voiteluöljyä. Öljyn lisääminen olisi laiminlyöty vasta siinä vaiheessa, kun öljymäärä olisi laskenut alle minimin.

Tyyppivian kannalta olennaista asiassa on, tiesikö kuluttaja kyseisen ajoneuvomallin tyyppiviasta.  Asiantuntijoina esiintyneet auton kunnosta kertoneet kaksi todistajaa eivät siitä tienneet, joten ei kuluttajankaan asemassa olevan ostajan voida katsoa olleen siitä tietoinen. Tyyppivikakaan ei silti merkitse, että sellainen on jokaisessa autossa, mutta riski on tietenkin suurempi.

Käytetyn tavaran kuluttajakaupassa yleisin virheperuste syntyy siitä, että kaupan kohde on huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää. (Kuluttajansuojalaki 5:14 §.3). Tässä arvioinnissa kuluttajariitalautakunta on vakiintuneesti pitänyt mittapuuna virheen korjaamisesta aiheutuvia korjauskustannuksia, jolloin vähäisinä pidettävät ja normaalista kulumisesta johtuvat korjauskulut eivät oikeuta hyvitykseen. Tässä tapauksessa korjauskulut olivat kauppahintaan verrattuna huomattavat.

Toinen asia on virheestä johtuvan hyvityksen määrä, jota yleensä perustellaan virheen korjaamisen vaatimilla kustannuksilla. Kuluttajariitalautakunta kuitenkin vähentää korjauskuluista ns. huollolliset osat (öljyt, suodattimet yms.), joita käytettyyn autoon on muutoinkin vaihdettava. Lisäksi voidaan katsoa, että auto tulee siihen asennettujen uusien osien myötä aiempaa parempaan kuntoon. Tätä suhteutetaan auton ikään ja arvioituun elinkaareen. Hovioikeustapauksessa autoliikkeen maksettavaksi olisi voinut tulla huollollisia osia koskevan vähennyksen jälkeen arviolta 10 – 20 % korjauskustannuksista eli huomattavasti kantajan vaatimaa vähemmän. ’

Edellä esitetyn perusteella käräjäoikeuden tuomio näyttäisi selvästi poikkeavan kuluttajariitalautakunnan vakiintuneesta käytännöstä. Miksi hovioikeus ei sitten myöntänyt jatkokäsittelylupaa? Oikeudenkäymiskaaren 25a luvun 11 §:n mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);

2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai

4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.

Tätä kirjoitettaessa www.finlex.fi –sivustolta löytyi vuosilta 2012 – 2019 yhteensä 45 jatkokäsittelylupaa koskevaa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua, joista lähes puolet on palautettu hovioikeuteen 1) kohdassa mainitulla muutosperusteella. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä kaikki jatkokäsittelyluvan hylkäämiset eivät asiakkaan prosessiväsymyksen, epävarman lopputuloksen ja lisääntyvien kulujen johdosta tule korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Hovioikeuksien tiukkaa seulontaa voidaankin pitää merkittävänä kansalaisten oikeusturvan esteenä.

Käräjäoikeus velvoitti ostajan korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikuluja 2.400 eurolla. Mikäli käräjäoikeus olisi velvoittanut myyjän maksamaan osittaisenkin hyvityksen, olisi myyjä samalla voitu velvoittaa korvaamaan ainakin osan ostajan oikeudenkäyntikuluista. Joka tapauksessa ostaja olisi vapautunut korvaamasta myyjän oikeudenkäyntikuluja. Kuluttajariitalautakunnassa kumpikin osapuoli olisi vastannut omista kuluistaan.

Risto Tuori