Skip to content

Oleskelulupa opiskelua varten

Vaihto-opiskelu on suosittua erityisesti korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Uusia oppeja ja kokemuksia lähdetään keräämään kaukaisistakin luentosaleista. Toisaalta myös Suomeen tullaan opiskelemaan pitkänkin etäisyyden takaa. Suomessa opinnot aloittavan on kuitenkin hyvä olla tietoinen menettelyistä ja vaatimuksista, joita opiskelulle Suomessa asetetaan. Kun nämä viralliset edellytykset tulevat täytetyksi lainmukaisesti, voi sen jälkeen hyvillä mielin keskittyä opiskeluun.

Jos ulkomaalainen opiskelija haluaa tulla Suomeen opiskelemaan, eikä hän ole EU:n, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalainen, hän tarvitsee oleskeluluvan, jos opinnot kestävät pidempään kuin 3 kuukautta. Oleskelulupahakemuksen voi laittaa vireille verkossa, mutta lisäksi hakijan on varattava aika omassa kotimaassaan sijaitsevaan Suomen suurlähetystöön tunnistautumista ja sormenjälkien ottamista varten. Vaikka opiskelijan oleskelulupaa koskeva hakemus olisi Maahanmuuttovirastossa vireillä, virasto ei ota asiaa käsiteltäväksi ennen kuin tunnistautuminen on suurlähetystössä suoritettu.

Oleskeluluvan myöntämiseksi edellytetään, että hakija on hyväksytty opiskelijaksi Suomessa olevaan oppilaitokseen. Oppilaitoksen ilmoitus hyväksymisestä tulee liittää oleskelulupahakemukseen. Tilapäinen oleskelulupa voidaan myöntää tutkintoon tai ammattiin johtaviin opintoihin taikka, jos siihen on perusteltu syy, myös muihin opintoihin.

Toisena oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on, että ulkomaalaisella on luotettavan ja vakavaraisen yhtiön tai laitoksen myöntämä vakuutus, joka kattaa sairaanhoidon kustannukset. Jos opintojen arvioitu kesto on vähintään kaksi vuotta, riittävää on, että vakuutus kattaa lääkekustannukset. Oleskelulupahakemukseen tulee liittää vakuutusasiakirja, josta ilmenee ainakin vakuutetun henkilö sekä vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo. Vakuutuksen tulee olla voimassa koko oleskelun ajan.

Oleskeluluvan myöntäminen edellyttää lisäksi, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että hakija tarvitsee käyttöönsä vähintään 560 euroa kuukaudessa. Tämän katsotaan riittävän asumisen ja ruoan maksamiseen sekä muihin menoihin. Vuoden oleskelua varten hakijalla tulee siis olla käytössään vähintään 6.720 euroa. Toimeentulo todistetaan esimerkiksi oleskelulupahakemukseen liitettävällä tiliotteella, joka osoittaa että hakijan tilillä on edellytetty rahamäärä. Jos hakijalle on myönnetty valtion, järjestön tai oppilaitoksen stipendi tai apuraha opintoja varten, hakemukseen tulee liittää myös apurahapäätös. Tiliotetta ei tarvita, jos apuraha kattaa toimeentulolta edellytetyn rahamäärän. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäistapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii.

Maahanmuuttovirasto käsittelee kaikki opiskelua varten myönnettävät oleskelulupahakemukset kiireellisinä. Tästä huolimatta hakemuksen käsittely saattaa kestää useita viikkoja, varsinkin jos hakemus on, liitteidensä osalta tai muuten, puutteellinen. Mikäli Maahanmuuttoviraston oleskelulupaa koskeva päätös on kielteinen, siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen. On syytä huomata, että vaikka Maahanmuuttovirasto käsittelee opiskelijan oleskelulupahakemuksen kiireellisenä, hallinto-oikeus ei näin tee, vaan siellä asia on samalla viivalla muiden oleskelulupia koskevien valitusasioiden kanssa. Tästä johtuen valitusasian käsittely voi kestää kuukausia. Helsingin hallinto-oikeuden keskimääräinen käsittelyaika opiskelijoiden oleskelulupapäätöstä koskeville valituksille on vuonna 2016 ollut noin 9 kuukautta. Se on pitkä aika opiskelijalle. Siksi onkin tärkeää, että hakemukset tehdään huolellisesti sekä oikeiden ja luotettavien tietojen varassa.