Skip to content

Testamentin viimeisestä tahdosta

Testamenttia kutsutaan jäämistöä koskevaksi kuolemanvaraiseksi oikeustoimeksi. Se on yksipuolinen ja vastikkeeton, viimeinen ilmaus toivottavasta perintöomaisuuden jakautumisesta. Tämä huomioiden testamentin merkitys ihmisen oikeudellisena asiakirjana on huomattava; se määrittää omaisuuden siirtymisen sekä siirtymisen muodon joko etuuskohtaisesti tai yleisesti, perillisasemaan verrattavasti. Voidaan siis pätevästi päätellä, ettei testamentti ole pieni tai merkityksetön oikeustoimi. Sen vuoksi testamentin tekemiseen sekä sen asianmukaiseen säilyttämiseen tulee suhtautua tarvittavalla tarkkuudella ja vaadittavalla vakavuudella. Tämä koskee myös testamentin peruuttamista. Testamentin viimeisen tahdon tulisi olla yksiselitteisesti todettavissa.

Korkeimman oikeuden tuoreessa ratkaisussa KKO:2016:32 otettiin kantaa testamentin säilyttämistä koskevaan kysymykseen. Testamentintekijä oli laatinut testamentin kolmena alkuperäiskappaleena jättäen itselleen yhden alkuperäisen ja antaen kaksi muuta testamenttia testamentinsaajalle. Testamentintekijän kuoltua jäljellä olivat kuitenkin vain testamentinsaajan kaksi alkuperäiskappaletta; testamentintekijän hallusta alkuperäistä testamenttia ei enää löytynyt. Ratkaisussa oli siten lopulta kyse sen arvioimisesta, oliko testamentin tahto edelleen pätevä, toisin sanoen ilmaisiko testamentti perinnönjättäjän viimeisen toiveen perintöomaisuuden jakautumisesta tilanteessa, jossa testamentti oli löydettävissä alkuperäisenä kappaleena ainoastaan testamentinsaajan hallusta.

Testamentin peruuttaminen?

Perintökaaren 10:5:ssä säädetään testamentin peruuttamisesta. Jos testamentin tekijä on siinä järjestyksessä kuin testamentin tekemisestä on säädetty, peruuttanut määräyksensä tai jos hän on hävittänyt testamentin tahi muutoin selvästi ilmaissut, ettei määräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan, on määräys tehoton. Testamentti on siten vapaasti peruutettavissa, kunhan testamentin tehnyt henkilö on kykenevä ilmaisemaan tahtonsa testamentin peruuttamiseksi. Peruuttaminen voi tapahtua esimerkiksi laatimalla uusi testamentti, ilmaisemalla peruutustahto muuten kirjallisesti, suullisesti (kunhan tahto on ilmaistu selkeästi) tai hävittämällä testamentin. Tällaisissa toimenpiteissä on tärkeää tunnistaa niihin sisältyvä nimenomainen peruuttamistarkoitus, toisin sanoen se, vastaako peruuttaminen tekijänsä viimeistä tahtoa.

Korkein oikeus taustoitti asiaa koskevaa ratkaisuaan toteamalla vakiintuneesti katsottavan, että testamentin olemassaoloa tarkastellaan testamentintekijän näkökulmasta. Ratkaisevana seikkana on pidettävä sitä, onko testamentintekijän oma kappale tallessa. Mikäli testamenttia ei löydy testamentintekijän jäämistöstä, voidaan testamentintekijän olettaa hävittäneen tai peruuttaneen sen. Merkitystä ei siten lähtökohtaisesti ole sillä, onko testamentista olemassa useampia, mahdollisesti jäljellä olevia kappaleita. Tässä tapauksessa on kuitenkin edelleen varmistuttava testamentin tekijän viimeisestä tahdosta – onko testamentintekijän tosiaan ollut tarkoitus peruuttaa testamenttinsa? Näyttötaakka tässä asettuu testamentinsaajan harteille.

Tapauskohtainen punninta

Käsillä olevassa KKO:n ratkaisussa tarkasteltiin osapuolten välisiä suhteita. Testamentintekijä ja testamentinsaaja olivat olleet avioliitossa, mutta asuneet jo erillään ajankohtana, jolloin testamentti laadittiin. Myöhemmin samana vuonna heidät tuomittiin myös avioeroon. Testamentintekijän tarkoituksena oli kuitenkin vielä eronkin jälkeen pitää testamentti voimassa. Testamentinsaajan mukaan testamentintekijä oli tehnyt testamentin kolmena alkuperäiskappaleena juuri siitä syystä, että oli halunnut varmistaa testamentin voimassaolon. Korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien mukaan testamentintekijän sekä testamentinsaajan välinen suhde oli kuitenkin muuttunut muutamia vuosia ennen testamentintekijän kuolemaa. Todistajien kertomasta oli pääteltävissä, että testamentintekijä oli tuntenut katkeruutta testamentinsaajaa kohtaan. Tämän tunteen oli myös kerrottu olevan pysyvä. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että testamentintekijän kuollessa hänen tarkoituksenaan ei ollut testamentata omaisuuttaan testamentinsaajalle, eikä testamentti täten vastannut hänen viimeistä tahtoaan, vaikka testamentti olikin olemassa kahtena alkuperäiskappaleena testamentinsaajan hallussa. Korkein oikeus katsoi, että testamentintekijä oli peruuttanut testamenttinsa hävittämällä sen, eikä asiassa ollut tarpeen arvioida, oliko testamentintekijä muutoin ilmaissut testamentin peruuttamistahtoaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa jälleen tärkeän eron oikeustoimen muodon ja tarkoituksen välillä. Vaikka testamentti oli edelleen olemassa kahtena alkuperäiskappaleena testamentinsaajan hallussa, ei tämä riittänyt osoittamaan testamentin viimeisen tahdon paikkansapitävyyttä. Vaikka testamentintekijä ei ollut antanut muuta selvää ilmoitusta testamentin tahdon muutoksesta, katsottiin olettama testamentin hävittämisestä riittäväksi toimeksi osoittamaan testamentin peruuttaminen. Testamenttiin ei voi sisällyttää ehtoa, jonka mukaan sitä ei olisi lupa muuttaa. Testamentti on tekijänsä tahdonvapauden tuote, ja tälle tahdolle annetaan suojaa myös siinäkin tapauksessa, että tahdonilmaisu ei perustu esimerkiksi uuteen testamenttiin tai nimenomaiseen, kirjalliseen testamentin peruuttamiseen. Toisaalta epäselvien tilanteiden välttämiseksi olisi suotavaa tehdä testamenttia koskevat oikeustoimet todistettavasti ja selväsanaisesti, jotta testamentti tulee tosiasiassakin täytetyksi viimeisen tahdon mukaisesti.

Anni Honka, VT, OTM